Sivut


lauantai 4. kesäkuuta 2016

Sellainen päivä

Eilen oli viimeinen koulupäivä. Kuopuksen ystävän syntymäpäivä. Riemua ja herkkuja, minullekin, kun jäin kahville poikaa hakiessa.

Päivä, jolloin tuuli kääntyi puhaltamaan pohjoisesta ja pitkästä aikaa illalla jo paleli. Tälle päivälle on luvattu kymmentä astetta kylmempää kuin aiemmille päiville

Edellisiltana istuin terasilla kuumissani odottamassa, että tulisi edes yksi hyttynen. Pyydystin sen sitten Ismolle verkkoon. Ei ole vielä kelvannut.

Pistimme opettajien kirjeet kuoriin ja tänään toimitamme ne perille. Päättäjäispäivä.

Päätimme myös, että pistäydymme päättäjäisten jälkeen sukulaisissa naapurikunnassa. Pitkästa aikaa näen äitini sisaruksia. 

Myäs surua. Isäni sisko soitti, että toinen sisko oli kuollut 76 vuoden iässä.






Päivä, jolloin huomasin, että mansikka kukkii jo. Sekä tienpientareella että kotipuutarhassa.

Jonain seuraavista päivistä pitäisi kylvää salaatti ja pistää potut multaan. Paitsi että sitä olisi raaskittava ostaa vähän lisää. Multaa. 

Maasta sinä olet tullut ja niin edelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Marjaana