Sivut

perjantai 31. lokakuuta 2014

Possua ja äggiä

Minä en oikein meinaa uskoa, että marraskuu on jo ovella Se kuukausi, joka perinteisesti on ollut minulle se kaikkein vaikein. Joulukuu menee lunta ja joulua odotellessa, tammikuu on kyllä toinen paha, mutta helmikuussa jo näkyy valoa tunnelin päässä ja vähän helpottaa. Jos voisin valita, olisin reissussa joka vuosi joko marras- tai tammikuussa. Mutta. Nyt olen ihmeekseni huomannut että syksy on mennyt aivan huomaamatta. Jouhevasti. Minä en ole väsynyt, vetämätön, alavireinen. Voisiko se todella olla tämä raakaruokavalio? Olen tehnyt tarkistusta normaalimpaan suuntaan, mutta edelleen suhde on osapuilleen 80/20 raakaa ja kypsennettyä. Se on tietysti kasvissyöjälle, salaatteja rakastavalle hedelmäfriikille suhteellisen helppoa, mutta oli miten oli, tämä taitaa todellakin sopia minulle! Virtaa riittää.

Ja virtaa tarvitaankin. Eilen oli iltavuoron päälle vielä yhden konsertin väliaikakahvitus esikoisen kanssa. Esikoinen hygieniapasseineen on meillä se pääjehu näissä jutuissa, mutta minä tietysti kuskaan ja autan. Toisaalta suotta valitan, poika oli koulussa kahdeksasta neljään, piti pienen ruokatauon ja jatkoi kansalaisopiston puolella venäjää puoli viidestä seitsemään. Sieltä sitten suoraan kahviopuuhiin. Minä sentään sain nautiskella aamupäivän vapaasta. No, jonkin verranhan se noista sitä omaa rahaakin saa, joten on motivaatio kohdillaan. Minä saan levätä huomennakin, työviikko loppui jo. Kuopus lähti jo pitkäksi viikonlopuksi isälleen. Me ajelemme tänään esikoisen kanssa kaupunkiin talvitakkiostoksille ja jätän hänet mummin hoiviin. Ja taas saan olla kuin ellun kana. Ah, tätä elämää!


Ei ole varmaan vaikea arvata mikä tuo julki-
lausuma oli ennen kuopuksen ja minun käsittelyä



***

Miksi sen maailman suloisimman ja aurinkoisimman varusmiehen pitää soittaa ovikelloa veteraanikeräyksen vuoksi juuri silloin, kun olen pukeutunut possupukuuni ja avannut saunasiiderin?

torstai 30. lokakuuta 2014

Insolvenssioikeus

Ihania asioita:

Kuopus, joka käyttää rikasta ja monipuolista kieltä. Huudan sitä syömään. "Mulla menee vielä tovi, että saan tämän piirroksen valmiiksi." Eilen, kun haki minut kaverinsa kanssa kirjastolta, hän löysi käärmekirjan ja kysyi: "Löytyykö tästä ohjeita miten käärme lumotaan?" Avasi sitten sisällysluettelon ja rupesi hakemaan. Ylpeä kirjastontätiäiti myhäili vieressä: hakemisto, sisällysluettelo... jee!

Kaveri ihmetteli kuopuksen huoneen Aku Ankka-kokoelmia (jossain vaiheessa esikoinen rupesi keräämään taskukirjoja ja pikku hiljaa hankimme eri reittejä pitkin kaikki ja ostamme edelleen aina kun uusi ilmestyy. Tätä nykyä niitä on 419 ja teemat sun muut päälle. Näitä meillä ei kuitenkaan ole kaikkia) ja katseli muutenkin ihaillen ympärilleen. "Sulla on hieno huone, jos mun pitäis antaa tälle numero niin antaisin sata!"


Iltapalalla. Miten lapsellisen onnellinen voi äiti olla,
kun on saanut lapsen syömään vihreitä linssejä idätettynä.
"Saanksmä näitä vielä lisää kun nää on niiiin hyviä?"
Seuraava satsi on jo tulossa. Minulle ja esikoiselle.


Sovittelimme nenäpäivän nenää. "Hei, nyt mä yletän nuoleen mun nenää!!!"

Kuopuksen kielitajusta vielä. Hän kertoi viitanneensa iltapäiväkerhossa kun nimenhuuto oli päättynyt ja ohjaaja kysyi "Oliko joku jonka nimeä ei mainittu?" - Joo. Voldemort. Ohjaaja ei kuulemma ollut oikein ymmärtänyt vitsiä...

Töissä nauroimme kahvitunnilla vedet silmissä. Ihanaa, kun huumorintajut kohtaavat kollegoiden kanssa!

Esikoinen, joka on innostunut "vaikuttamisesta" tai ainakin osallistumisesta. Hän on ollut nuorisovaltuustossamme varapuheenjohtajana ja nyt lähti maakuntamme pääkaupunkiin sellaiseen nuorten ääni kuuluville -tapahtumaan. Liittyi heti sielläkin jäseneksi ja aikoo myös pyrkiä hallitukseen kuntamme edustajaksi. Itse en koskaan ollut nuorena mitenkään aktiivinen, en vissiin aikuis-iälläkään. Paitsi nyt olen vähän aktivoitunut, ja olen tosiaan sekä Luonto ry:ssämme sihteerinä että kuopuksen koulun vanhempainyhdistyksen hallituksessa.

Esikoinen on kyllä muutenkin omanlaisensa. Nyt hän kutoo sukkaa. Toissa päivänä aloitti ja kutaisi illassa tuon verran kuin kuvassa näkyy. Ne, ja lapaset menevät joululahjaksi sille tytölle jonka kanssa hän ei seurustele. Tuo insolvenssioikeusprojekti tehtiin tässä vähän aikaa sitten. Lahja piilotetaan sinne. Hassu poika.



Edit: sukka valmistui eilen illalla...



Paskaa:

- se, että en voi kirjoittaa tänne suoraan mitä ajattelen ja mikä rassaa. 

Mutta olo on jo parempi ja toiveikkaampi kuin eilen ja toissapäivänä. Paistaa se päivä risukasaankin, varmaan. Ehkä. Joskus.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kyllä tämä tästä

Jos eilen nauratti, niin se oli kyllä valmiiksi kirjoitettua ja ajastettua. On nimittäin ollut astetta paskempi alkuviikko syistä joita en voi tässä täysin avata. Osa liittyy esikoisen altistukseen ja suurin osa onneksi ihan muihin juttuihin kuin oman perheen asioihin. Lähinnä karseaan taloustilanteeseen (ei tällä kertaa omaan vaan kunnan), lyhytnäköiseen politiikkaan, vajaavaiseen tiedotustoimintaan ja yleiseen ymmärtämättömyyteen. Minä tulin tämän johdosta eilen todenneeksi pomolleni säästöpalaverissa, että "tiedoksi vaan, että yhtä sun alaistasi vituttaa kuin pientä oravaa". Jos sen sanominen helpotti vähän. Hetken aikaa suunnitelin jo puolitosissani että muutan pois, jätän koko paskan ja haistatan kaikille lähtiessäni. Mutta enhän minä sitä tee, tietenkään.





Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. 

tiistai 28. lokakuuta 2014

Syysssempalot

Kävin tässä taas hakemassa vettä ja olin pudota riemastuksesta lähteeseen kun huomasin, että paikkaan oli ilmestynyt uusi ilmoitus. Jos viimeksi tarjolla oli silakkamarkkinoita, niin nyt vasta bileet onkin. Yksitoistapäiväiset syyssempalot.
A vot!


*piip* Raapijoitten ja Jyrryyttäjien yhtistys,
(HRJ), kutsuu kaikki raapimisesta ja konneella
jyrryyttämisestä innostuneet

SYYSSSEMPALOIHIN
ÖRÖLLE 1-10.11.

Yhdentoista päivän aikana osallistujilla on
mahtollisuus nonstoppina raapia rajattomasti
ja jyrryyttää sekä kaivella vanhoja ja uusia
paikkoja. Sekä nenää (säävaraus).

Paras jyrryyttäjä ja raapija palkitaan!
Voittajille järjestetään  mahdollisuus hyppiä
rampoliinilla alasti levikkeellä
koko koululaisten joululoman
ajan. Tässä ei ole säävarausta!

Viihtykettä koko rahan etestä järjestää
*piip* Raapijoitten ja Jyrryttäjien
Sukupuolineutraali yhtistys. Tervetulova!









Nyt on kyllä pikimmiten selvitettävä, mistä moiset bakkanaalit oikein löytyvät. Ja sitten mennään sinne oikein isolla porukalla, eikös? Pakko kai sitä on joululomallakin käydä trampoliinihypyt katsomassa. ihan kameran kanssa. Minulle kun ainakin tulee melko velhoja mielikuvia ilkosillaan kylmässä pomppivasta miespuolisesta voittajasta. Hmmm... 


***


En minä tänään osaa vakavoitua ollenkaan. Pitää vielä vihjata teille, jotka ette ole tutustuneet: Reinon luontokuvakoulu. TitiVITUNtyy-blogista tuttu Reino on kirjoittanut iloksemme mainiot ohjeet, kuinka saa hyviä otettua eläinvalokuvia. Minä en omista pokkaria kummempaa enkä toden totta aio vaania metsässä p*rse jäässä, mutta ohjeet olivat hulvattomat - kiitos vaan mahtavista nauruista.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Talkoita ja toimintaa

Sunnuntai oli suloinen päivä. Kiskoin esikoisenkin mukaan Luonto ry:mme puutalkoisiin, ja meillä oli vallan mainio savotta. Kunta maksaa yhdistykselle kahden laavun puuhuollosta, ja tuolla moottorisahattiin kuivuneita rankoja pienemmiksi ja kannettiin liiteriin käyttäjiä odottamaan. Kirveshommat jokainen nuotiontekijä hoitaa itse. Me teimme, tietysti, nuotion, keitimme pannukahvit ja nautimme runsaat eväät. Talkoiden kohokohta, ilman muuta. Kuopus, perheemme ainoa lihansyöjä, vetäisi kaksi paistettua hiillosmakkaraan mutta emme me esikoisenkaan kanssa osattomiksi jääneet. Tarjolla oli sieni- ja omenapiirakoita, voileipätarpeita, rahkapullia ja jos vaikka mitä. Kelpasi touhuta.


Mihin kummaan oikein olen tarkentanut tuossa oikean yläreunan kuvassa?!?


Talkoiden jälkeen molemmilla pojilla oli menoja, kuopus lähti kaverilleen ja esikoinen jatkoi eräjormailua ja meni toiselle laavulle viettämään aikaa kaverin kanssa. Ja lämmittämään glögiä, ainakin minulle puhelimeen tulleen kuvan perusteella. Minä pääsin rauhassa yksin kauppaan ostamaan alkuviikon ostokset. Jäin kuopuksen hakureissulla kahville kaverin äidin kanssa ja sittenpä päivä olikin iltapalaa vaille valmis.






Itselleni tein vielä juustopiirakan joka kyllä vähän epäonnistui. Ohjeessa suolaisen piirakan pohja oli määrä tehdä kuten keksipohja makeaan versioon. Voita ja hapankorppua. Minun monitoimikoneeni ei ainakaan saanut kovaa hapankorppua ihan jauhoksi, joten reunat putoilivat pois irtopohjavuoasta irrottamisen aikana. No, juustohan siinä tietysti pääasia olikin, ja maku oli aivan oiva. Niinkuin mikään, missä on tuhottomasti juustoja - kolmea eri sorttia - voisi olla pahaa...

Nyt on hyvä aloittaa uusi viikko. Reipasta viikkoa kaikille!

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Sukkanauhakäärmenaaras-wannabe

Päädyimmekin sitten kylpylän sijaan kirpputorille kuopuksen kanssa. Muistin, että meillä oli sellainen kunnassamme ja aina sitä ylimääräistä roinaa on nurkissa. Entisten reissujen peruja oli melkein kaikki pakattunakin, joten oli helppoa lähteä ex tempore. Kuopus vähän nutisi aluksi, mutta kerroin sille, että tiedän nauttivan sitten kun pääsee vauhtiin ja niinhän siinä kävi. Hän sai pitää kaikki leluista tulleet rahat ja minulla oli varsin veikeä myyntimies seurana koko parituntisen ajan. Ihmiset jopa tinkivät hintoja vähän ylöspäin kun ymmärsivät, että tuotto menee suoraan kuopuksen kukkaroon. Minäkin sain muutaman lantin vaatteista ja suksista ja sen sellaisista. Tästä piti tulla kotiviikonloppu mutta toisin kävi. Muistin, että meillä on tänään Luonto ry:n talkoot, mutta muuten kyllä olemme ihan rauhassa.



Toistettiin viime vuoden huonoa vitsiä...



Ja eilenkin olimme loppupäivän. Mitä nyt minä vähän askartelin, mutta muuten. Saunoimme ja katsoimme Avaran luonnon. Kysymys kuuluu: miksi, oi miksi, en syntynyt sukkanauhakäärmenaaraaksi?!? Kuopus eläytyi taas täysillä. "Äiti, mikä eläin MÄ voisin olla? Joku pieni sulonen jyrsijä." No vaikka myyrä? "Ei, kun ne on sellasia, sellasia... no, multaisia." Alaskanpiiskujänis eli alaskanpika, joka näkyi ruudussa, taisi sitten viedä voiton. Tennispallon kokoinen suloinen otus, jonka touhut kirvoittivat hyvät naurut. Samoin kun kojoottia pakoon sukeltanut likinäköinen majava. Mahtavimmat kikatukset sai kuitenkin aikaan maaorava, joka tunki poskipusseihinsa pähkinöitä niin, että sen naama venyi hulvattoman näköiseksi ja muotoiseksi.

Myöhemmin pidimme vielä esikoisen kanssa leffaillan. Hän toivoi Netflixiä synttäri- tai joululahjaksi ja minä lupasin. Sieltäpä sitten kaivoimme Icemanin, tositarinaan perustuvan leffan kaksoiselämää elävästä perheellisestä palkkamurhaajasta. Aineettomat lahjat ovat mainioita, ja tästä on jatkossakin paljon iloa koko perheelle. 

lauantai 25. lokakuuta 2014

Raakaruokaa syövä hippi?

Kuopus tuli aamupäivällä kotiin, ja minä varustauduin rauhalliseen kotiviikonloppuun käymällä isosti kaupassa ennen sitä. Nyt ei välttämättä tarvitse raahata puolikuntoista lasta minnekään. Perjantai kului rattoisissa merkeissä, ja poikakin alkaa jo olla aikalailla oma itsensä. Minä leivoin raakabrownieita, ja vaikka niistä tullut yhtä kauniita kuin tämän postauksen (jossa muuten mainitaan, että raaka on uusi musta, voi miten trendikäs maalainen minä olenkaan) leivonnaiset, niin hyviä ne olivat silti. Ystävä kävi iltapäiväkahvilla ja oli samaa mieltä. Jaksan edelleen olla ihmeissäni siitä, että makeaa voi syödä melkeinpä hyvällä omallatunnolla, kun raaka-ainelista on vaikkapa tämän näköinen. Illalla piti sitten kyllä syödä ihan kypsää ruokaa, kun esikoinen intoutui tekemään wokkia.      





Tänään olisi ollut seurakunnan ja kunnan järjestämä kylpyläretki, mutta se oli pakko jättää väliin. Vaikka jo melkein kunnossa onkin, kuopusta ärsyttävät kirkkaat valot ja kovat äänet. Kylpylä lapsineen ja kaakeleista kimpoilevine riemunkiljahduksineen olisi varmaan vihonviimeinen paikka. Poikaa harmittaa, mutta jostain syystä minä en ole ihan hirveän pahoillani...


***

Syyslomalla katsoin lopun dokumentista Hippikylän kasvatit, ja se herätti kyllä monenmoisia tuntemuksia. Tuo 70-luvulla perustetttu Tenneseen farmi - tai kommuuni - keräsi valtavasti väkeä. parhaimmillaan siellä taisi asua reilusti yli 1000 ihmistä. Minä olen sen verran introvertti, etten missään nimessä kykenisi tuollaiseen elämään, enkä kaipaa omavaraisuuttakaan. Mutta kyllä jonkinasteinen hippi minussakin piilee. Joskus aikanaan jopa tutkailin Suomen ekokyliä mutta hylkäsin sittemmin ajatuksen. Välillä kuitenkin kaipaan enemmän sellaista yhteisöllisyyttä, jota toki täällä maalla on aika paljon ihan omastakin takaa. Voisin ihan hyvin kuvitella asustavani yhteisössä, jossa jokaisella kuitenkin olisi oma asunto. Kernaasti väki saisi olla eri ikäistä ja erilaisissa elämäntilanteissa, erilaisiakin. Yhteisomistukseen tai sen toimivuuteen en usko, mutta jonkinlainen porukkahenki ja yhdessätekeminen olisi suotavaa. Liekö ajatukset sen tulosta, että minulla ei koskaan ole yksinäni varaa omakotitaloasumiseen, mutta silti siitä haaveilen. Eihän sitä tiedä mistä sitä vielä itsensä löytää.


perjantai 24. lokakuuta 2014

Toisenlaista kemiaa

Yksi bloggarisuosikkini Salamatkustaja pohdiskeli tässä vasta "aivokemiaa" parinvalinnassa. Vaikka on aina vaikea kyseenalaistamatta niellä tämäntyyppisiä tutkimuksia, sain kuitenkin paljon pohdiskelunaihetta. Tottakai olen eron jälkeen miettinyt, minkätyypinen kumppani minulle olisi ihanteellinen. Olen sitä mieltä, että kaikki lähtee - tietysti - itsetuntemuksesta. Siitä, että tietää ja tuntee itsensä, tietää mitä elämältään haluaa ja mitä ei. Itsekunnioituksesta myös. "Minä olen niin arvokas, että ansaitsen hyvää." Niinpä tätä kautta olin (vielä) epätieteellisemmin tullut aika lailla samaan tulokseen kuin tuo artikkeli. Tarvitsen sellaisen kumppanin, jonka arvot  ja perusluonne ovat lähellä omiani. Minä olen ihan ilmiselvä "serotoniinityyppi", rauhallinen, arkeen tyytyväinen koti-ihminen. Testosteroni-estrogeeniakselilla ilman muuta hoivaava ja intuitiivinen estrotyyppi. Omalla logiikallani olin tullut siihen tulokseen, että tarvitsen toisen samanmoisen jaksaakseni yhteiselämää.

Kuopuksen isä oli taas (tuon artikkelin stereotypioita viljelläkseni) dopamiini ja minä ahdistuin siitä suunnattomasti. En tietenkään ajatellut sitä noilla sanoilla, mutta itsekseni mietin, että "tämä ei ole minunnäköistäni elämää" ja "täytyy vain osata  tehdä kompomisseja" (minä vaan olin siinä paljon parempi kuin toinen osapuoli) ja sitten se viimeine klisee: vastakohdat täydentävät tosiaan. Ehkä, joissain suhteissa, mutta liika on liikaa - ainakin minulle. Tiedän, että olimme molemmat toisillemme aivan vääränlaiset kumppanit. Nyt, kun olen paremmin selvillä siitä mitä haluan, on varmasti todennäköisempää, etten enää haksahda niin sanottuihin vääriin miehiin. Sen verran uskon, että osaan pitää järjen päässä vaikka tunne veisikin.



Jotkut ovat kauniita vielä kompostikunnossakin!


Aiheeseen löyhästi liittyen: katsokaapa nämä kuvat KLIK. Miten erilaisia mielikuvia mainokset saavatkaan aikaan sen mukaan, onko pärisevän vekottimen vieressä poseeraamassa vähäpukeinen nainen vai mies. Ihan mahtavan hauskoja kuvia!

***

Olimme toipilaan kanssa lukemassa Harry Potteria, kun totesin, että isi tulee kohta hakemaan, ja minun pitää ruveta valmistautumaan töihin. "Miten sinne valmistaudutaan?" No, laitetaan hiukset ja naama, pakataan eväät ja vaihdetaan vaatteet (olin vaaleanpunainen possupuku jumpsuit päällä). "Mitähän kirjastolla sanottais, jos sä menisit noin töihin?" En edes halua kuvitella...

torstai 23. lokakuuta 2014

Äänekkäitä tekoja

Loikoilimme eilisen leppoisasti kotona ja toivuimme edellispäivän rasituksista. Nyt kun pienen välimatkan takaa katson tuota mahdotonta tiistaipäivän yhtälöä, vähän jo hymyilyttää. Vähän enemmänkin, kun mietin kaikkia ihania asioita, joita päivässä kuitenkin tapahtui. Kollega otti hetkeäkään epäröimättä kuopuksen kontolleen siksi aikaa kun kävin hoitamassa sen keskustelun esikoisen opettajan kanssa. Yksi aivan ventovieras ihminen hihkaisi minulle, että "oi miten ihanat vaatteet sulla on, miten pirteän väriset", kun olin sonnustautunut oranssi-violetteihin kamppeisiini. Minua ilahdutti, että äitini ja hänen miehensä ajoivat naapurikaupungista asti katsomaan. Ja se kaikki vapaaehtoisen työn määrä illan esityksessä, kahviossa ja niiden valmistelussa. On - taas - todettava, että ilo kuulua tähän yhteisöön. Eilen taas minua ilahdutti ystävä, joka empimättä tuli meille päiväkahville ja poikien kanssa oleskelemaan, että minä pääsin rauhassa kauppaan. Vaikka olen yksin vastuussa paljosta, en ole yksin. En todellakaan!



Puputerapiaa


Kuopus oli jo paremmassa kunnossa, mutta lämpöä oli yhä, ja päänsärkyä ja kurkkukipua myös. Täytyy tarkkailla tilannetta, koska enterorokkoa on liikkeellä... Otimme siis todella rauhallisesti. Katsoimme muun muassa Näin koulutat lohikäärmeesi -elokuvan. Se oli pitkällisen googlailun ja pohdinnan tulos: olemme kuopuksen isän kanssa olleet varsin tarkkoja ikärajojen kanssa. Kakkososa tuosta elokuvasta menee juuri nyt teattereissa ja sen ikäraja on vain 7. Olivat käyneet sen syyslomalla katsomassa ja tietysti oli hirveä kutina päästä näkemään myös ykkönen, kun se kirjastostamme löytyy. Mutta siinäpä ikäraja on 11. Tulimme siihen tulokseen, että voimme katsoa leffan yhdessä kainalokkain ja näin teimme. Nettikeskusteluissa ei ihan ymmärretty korkeaa ikärajaa mutta minusta jotkut kohtaukset olivat kyllä varsin sotaisia ja hurjia. Kuopuksesta kuulemma ei. Minä olen nössö! Mites on, onko joku teistä nähnyt leffan ja onko mielipiteitä ikärajasta suuntaan tai toiseen?


***


Päivän ajatus puhutteli minua kovasti:
Tekosi puhuvat niin äänekkäästi, etten oikein kuule mitä sanot.

Jos sanat ja teot ovat ristiriidassa, teot merkitsevät enemmän. Aina.


keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Ensilumi

Puuh. Kaikista maailman päivistä kuopuksen piti sairastua juuri sinä, kun olin lupautunut emännöimään Suurta Kulttuuritapahtumaa. Oli ihan pakko mennä aamulla töihin ja illalla myös. Onneksi lapsi ei ollut kuin puolikuntoinen, kurkku vähän kipeä, säteili korvaan ja päätä särki. Edes lämpöä ei aamulla ollut. Niinpä pakkasin taittopatjan ja peiton mukaan työmaalle, lääkkeet, PsVitan ja evästä myös. Keksimme vielä käydä samassa rakennuksessa olevalta koululta hakemassa lounaan: kuopus sai nakkikastikkeensa, jota paitsi harmitteli jäävänsä kun selvisi, ettei kouluun pääse. Taas sitä työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista. Oikein kovalla kädellä tällä kertaa.



Katsokaas,
 mitä löytyi eilen aamulla terassiltamme!


Kuten kuvaan sopii, minulla oli tietysti vielä kaiken lisäksi tapaaminen esikoisen opettajan kanssa tästä homealtistusasiasta. Sain senkin hoidettua, kun kuopus oli sen aikaa kollegani "hoivissa" kirjastolla. Sitten pääsimme kotiin lepäämään. Esikoinenkin ehti jossain vaiheessa porukkaan, söimme, ja lähdimme kohti uusia seikkailuja kolmestaan. Lämpö oli jo tässä kohtaa vähän nousussa kuopuksella ja annoin poika-raasun valita jääkö kotiin ystäväni kanssa vai tuleeko mukaamme patjalle köllöttelemään. Hän halusi olla minua lähellä joten raahasin vielä illaksi kulttuurihommiin. Hain kukkalaitteet esiintyjille, tarjoilut kahvitusta varten. Onneksi minulla oli hyvät kahvilan pitäjät: eräs ihana, aktiivinen ja osaava kuntalainen ja esikoinen hoitivat sen puolen kahdestaan. Minä hääräsin yleismiesjantusena, huolehdin, että kahvilan pitäjillä oli kaikki tarvittava, tsekkasin valot, mikit, sen, että yleisö pääsee oikeaan aikaan saliin ja toivotin kaikki tervetulleeksi. Kukitin tietenkin myös esiintyjät jälkikäteen ja vielä kahvionkin aikana huseerasin, myin välillä kirjoja ja levyjä, edustin. Halasin illan tähdet. Sammuttelin valot kaiken jälkeen, lukitsin ovet ja huokasin syvään, kun pääsin kotiin. Taisinpa korkata siiderinkin.

Olen suunnattoman ylpeä pojistani, ja tyytyväinen, että ilta meni kaikin puolin hienosti. Onnellinen, että Taiteilija esiintyi aivan ilman palkkiota ja koko tiimi teki työnsä hyvää hyvyyttään. Kahvionkin tuotto meni "johonkin kivaan nuorille". Pari ideaa on jo... Ihmiset ovat ihania ja ihmeellisiä! Harmissani tietysti siitä, että kipeää lasta piti raahata mukana. Parka. Tällaista se yksinhuoltajan elämä välillä on! Tänään olemme kaikki kotosalla. Lepäämme, parantelemme. Esikoinenkin, joka sai homeoireet paikasta.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Piiritanssia alasti

Kerroin eilen, että en todellakaan ole se meidän perheen värkkääjä ja todistusaineistoakin saitte kuvien muodossa. Oikeasti sen tittelin ansaitsee kuopus, mutta esikoinen on yllättäen myös löytänyt taiteilijan itsessään tämän syksyn kuvaamataidon tunneilla. Aikaisemmin musiikki on ollut näistä kahdesta valinnaisesta ehdottomasti mieluisampaa, mutta nyt taisi käydä niin, että ylimääräinen kurssi vaihtuu kuvikseen, niin inspiroivaa on opetus lukiossa ollut. Minusta tämän uuden puolen löytyminen on ollut aivan mahtavaa! Sen kunniaksi piti tietysti laittaa tuotoksia myös esille. Meillä on ollut perinteisesti vessassa taidenäyttely, ja tällä kertaa sinne päätyi myös herra Putin. Toinen työ pääsi (vinoon) paraatipaikalle television yläpuolelle olohuoneeseen. Viimeisin - alhaalla oikealla - esikoisen huoneen oveen.







Tuohon kuvasarjaan liittyy myös tarina, joka mielestäni ansaitsee tulla julkaistuksi: 

"Olipa kerran musta mies nimeltä Marko. Omaksi onnekseen hän sai töitä rommimainoksen mannekiinina, ja luontaisesti sai työsuhde-etuna niin paljon alkoholijuomia, kun mieli teki. Ensimmäisen ryyppyputken jälkeen Marko näki jo sieniä ja muita hallusinaatioita. Alkoholin vaikutuksen laskettua Marko tajusi olevansa valkoihoinen ja tanssivansa alasti piiritanssia."

Tänään tuo kyseenalaisen huumorintajun omistava teini pääsee tarjoilemaan kahvia. Minä emännöin erästä paikkakuntamme kulttuuririentoa. Pitkä ja mielenkiintoinen päivä tulossa.


***

Mielenkiintoista on myös elo kuopuksen kanssa. Olimme ajamassa iltapäiväkerhosta kotiin kun hän mietti, voiko tuhkarokko tulla uudestaan. Laitoin vilkun päälle ja sanoin: "Mennään kysymään Luottokorjaajaltani ... ehtiskö se tällä viikolla vaihtaa talvirenkaat mulle". Kuopus luuli, että kaarsimme kysymään tuhkarokkoasiaa sieltä pajalta. Nauratti vähän. Tosin kysyttiinkin sitten, ja vastaus oli, että uusii se, kahden viikon välein.

Pihassa kuopus kurkki vanhan automme ikkunoista sisään ja bongasi sieltä pizzapaperit.

"Voidaanko me pitää pizzaperjantai, lettulauantai ja sunnuntaina suippokärkisten lakkien meri."

Miltä planeetalta tuo olento oikein on kotoisin?

maanantai 20. lokakuuta 2014

Älä murise mun muffinsseille

En todellakaan ole se meidän perheen värkkääjä, ja ihan syystä. Ei nimittäin - tietenkään - mennyt niinkuin Strömsössä, kun pitkästä aikaa intouduin jotain tekemään. Kun esikoinen vaihtoi infinity mirroriin ledit, jäivät yhdet "jouluvalot" ylimääräisiksi. Kun minulla sattui vielä olemaan yksi isompi syvä kehys vapaana, ajattelin, että saisin ihan oman versioni tuosta noin vaan tehtyä. Puuttui vaan peili. Satuin löytämään netin syövereistä juuri oikean kokoisen ja vielä ihan kauniissa kehyksissä. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: ajattelin, että tekisin kehyksistä sitten taas eteiseen sen "ilmoitustaulun" liitutaulutarran avulla. 





Yritys hyvä kymmenen. Väkersin pirun tiukassa olevaa liimaa kaksi päivää irti peilistä ja kehyksistä ruuvimeisselillä. Yläkuvassa lautasella näkyy näivertämäni liimarenskaleet. Kärsivällisyys kun ei ole niitä minun ensimmäisiä hyveitäni, jälkimmäisenä päivänä tuntui jo, että haluaisin saada oikeasti jotain aikaiseksi ja nähdä kätteni jäljet. Niinpä rupesin painelemaan peiliä irti kehyksistä. Arvannette kuinka siinä kävi...




Nooo, on minulla sentään se muistitaulu olemassa. Paha vaan, että kiinnityssysteemi on tietysti tuossa peilissä, eikä eteisestä sitten löytynytkään sille täydellistä paikkaa. Se makoilee toistaiseksi lattialla. Huokaus!





***

No, joku sentään onnistui. Leivoin muffinsseja kuopuksen kotiintulon kunniaksi. Hän soitti jo isältään viikolla, että haluaisi heti palattuaan tavata parasta kaveriaan. Olimme hänen äitinsä kanssa sopineet vierailun meille ja hörpimme sitten leikkien päätteeksi kahvit ja vaihdoimme kuulumisia mekin. Esikoisenkin hain kotiin, joten arki saa tulla.




sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kasvaako puuvilla puussa?

Kyllä nyt on rentouduttu... Ja enimmäkseen ihan kotosalla, koska ulkona on paitsi kaunista niin myös varsin kylmää. Ensimmäinen kunnon pakkasyö oli jo torstain ja perjantain välinen yö: aamupäivälläkin mittari näytti vielä viittä miinusastetta. Lauantaiaamuna huideltiin jo kymmenen asteen tienoilla. Hrrr. Onneksi olin perjantaina tehnyt kaiken tarvittavan - käynyt kaupassa ja kanalassa hakemassa munia; olivat muuten siivekkäätkin siirtyneet sisätiloihin - niin saatoin vain lueskella sisällä minäkin. Perjantaina ehdin käväistä ystävän luona kahvilla ja kuulumisia vaihtamassa ja esikoista kaverille viedessäni kuvasinkin vähän. Aika huvittava "puuvillapuu" sattui tielleni, ja sitten tuossa alakuvassa näkyy - jos oikein tarkkaan katsoo - miten riite ei päiväksi sulanutkaan.





Muuten olin kotona rauhassa silloinkin. On mainiota, kun ei tarvitse miettiä muiden ruokia, omia vain. Suurin kysymys oli, teenkö tomaattipaprika- vai kurkkufenkolikeittoa, suuria raakaruokasuosikkejani molemmat. Lämmitin saunan, sytyttelin kynttilät asunnottomien yön kunniaksi. Täytyy kuitenkin olla tyytyväinen tähän liian kalliiseen mutta ah, niin puhtaaseen kotiimme. Josta tulikin mieleeni rakoventtiilien (no ok, karmiventtiilien) puhdistaminen. Häpeäkseni tunnustan, että en ole sitä koskaan ennen tehnyt. Nyt sisuunnuin ja päätin, että on se kumma jos tämä akka ei siihen pysty. Ja pystyihän se, hyvin ja helposti kun olin ensin luntannut netistä. 






Kävin myös kuvaamassa purkutyömaata. Aika vähän on enää entisestä kerrostalosta jäljellä. Purkutyömaasta päästäänkin sitten sopivasti eilisen ainoisiin aktiviteetteihin. En todellakaan ole se meidän perheen värkkääjä, mutta ehdin rauhaisan viikonlopun aikana tehdä jotain. Esittelen sen teille huomenna. Ei menny niinkun Strömsössä. Yllättäen. Silti suloista sunnuntaita itse kullekin!

lauantai 18. lokakuuta 2014

Halavasepikkä ja kuukkeli

Ja taas on loma!

Kävin tosiaan tekemässä torstaina iltavuoron ja päädyin lomailemaan vielä eilisenkin sen jälkeen. Ja viikonloppukin on vailla aktiviteetteja, mitä nyt lenkillä käyn ja lueskelen. Esikoinen meni kaverilleen kahdeksi yöksi ja kuopus tulee kotiin myöskin sunnuntaina. Ensin ehdotin isälleen, että voisi tulla ehkä jo aiemmasta ajatuksesta poiketen tänään iltapäivällä, jotta pääsisimme orientoitumaan koulun alkamiseen - ja johan tuo on reissussa ollutkin. Sitten kun matka-asia lopullisesti selvisi, päätin, että minun joustoni on todellakin joustettu, ja vedin tarjoukseni pois. Tästä ei lapsi kärsi, koska näin oli alunperin suunniteltukin. Ja minä taasen voin nautiskella vielä Ihan Omasta Rauhasta koko tämän päivän, vaikkapa vähän ennakkoon sitä pitkää joululomaa ajatellen. Sellainen positiivinen asia vielä tuohon liittyen, että yleensä nämä ärsyyntymiset ja turhautumiset ovat minulla tulleet uniin ja pitäneet hereilläkin. Ei nyt. Aivan mainiota!





Muutakin mainiota elämässä on juuri nyt. Ihanat ihmiset ilahduttavat oikein monikossa. Kollega sai itkemään ja hymyilemään yhtä aikaa, kun löysin töihin mennessäni kaapistani ihanan paketin - kuva yllä. Juuri olin aamulla miettinyt, että jäi se kynttilä kuitenkin hankkimatta kun tulin ostaneeksi ne lukiokirjat. Siirtyi siis seuraavaan, lapsilisä-lappuun, koska ei elintärkeä kuitenkaan ollut. Miten voi pienet lämpimät ajatukset ja teot ilahduttaanäin paljon. Kyllä minun kelpaa!


***


Jenkkitutkija on keksinyt uhanalaisten eläinten ongelmaan jollei ratkaisua niin ainakin apua: annetaan söpöt nimet, niin ihmiset suojelevat eläimiä mielellään. Myös isänmaallinen nimi käy. Marjaanan Majan nimitoimikunta innostui ideasta ihan vallan suunnattomasti. Katsotaanpa! Kuka nyt haluaa suojella kiljuhanhea? Muutetaan se vaikka Lapinhanheksi niin johan helpottaa!

Kuukkelin nimi on vaihdetettava pikimmiten, se kuulostaa epämääräiseltä teltassa asuvalta örisevältä metsien mieheltä. Ehdotan tilalle punasiipisöpöläistä.

Naali saa aikaan - hmmm - vähän alapäätyylisiä mielikuvia, olkoon mieluummin vaikka valkoturkkikettu. Lisätään johonkin kohtaan pörrö, mikäli tämäkaan ei auta.

Muuttohaukka saa taatusti ainakin perussuomalaisissa aikaan jonkinasteisen alitajuisen torjuntareaktion. Muuttakaamme se ylväästi Suomen haukaksi!

Ahma -> pikikuono

Jouhisorsa -> sorjakaulasorsa

Halavasepikkä (anteeksi mikä?) -> kultakuoriainen

Saimaannorppa pitäköön nimensä, sen pr-kampanja on sen verran onnistunut.

perjantai 17. lokakuuta 2014

Johan nyt on silakkamarkkinat

Olipas hämmentävä kohtaaminen lähteellä. Olin pahaa aavistamatta täyttämässä kanisteriani, kun katseeni kohtasi ... mainoksen. Luin sitä melko pitkälle ennen kun varmistuin, että kyse taitaa olla vitsistä. Aika perusteellisesta ja pitkälleviedystä sellaisesta. Kotona googlasin tapahtumaa kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla tavoilla ja vakuutuin, että jollakulla on ollut paitsi tekemisen puute, myös sana ja mielikuvat hallussa. Seuraavalla kerralla nappasin lapun mukaani. Tulipa minulle jotenkin harhaiseen mieleeni eräs kaikkien meidän tuntema omalaatuinen bloginpitäjäkin, mutta tietääkseni hän vaikuttaa ihan eri selkosilla. Tajunnanvirta oli joka tapauksessa aikalailla samaa luokkaa. Vai mitä te sanotte:



*Piip* Perämessut järjestää 
perinteiset, ensimmäiset

Johan nyt on 
silakkamarkkinat

Örön Kekri-Centerissä 10-12.10.

Runsaasta ohjelmatarjonnasta mainittakoon uutta silliä,
konneella jyrryyttämistä, strippari, pakokaasuanalyysia,
veteraanirallia, humppaa, sinklenaisten viihtytystä,
konneella jyrryyttämistä, ministeriä, yytee-neuvotteluja,
strippari uutestaan, pylväitten ruapimista, sylttyvä,
konneella jyrryyttämistä, osavuosikatsauksia, ei silakoeta,
muurinpohjakeittova! Sekä lopuksi tanssit räntäsateessa!

Eikä siinäkään vieläkään kaikkikaan!!!
Syksyn saamisen kunniaksi ainoan talon ISO
poeka esittää kuusi kertaa kappaleensa
"SILAKKA SUUSSA, ALASTI RIIHESSÄ!"

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Ilimottautua voe Netissä,
Veispuukissa, Humpuukissa, Eurosportissa, Witterissä,
Hatsinan työväen talolla, tai Eihvel-tornissa huutamalla!

Syyskarkelot pistää nippuun tänäkin syksynä
*piip* Syrjäytyneet Hönöttelevät
Aekamiespoekalaulajat.


Ja sama autenttisena





***

Aina kun törmään netissä johonkin kiertokirjeeseen tai hupailuun mietin, miten ihmisillä on aikaa ja jaksua sellaiseen. Ei niin, etten niitä arvostaisi, usein saan suuretkin kiksit, mutta itse on jaksaisi värkätä, en sitten millään. Mutta miten paljon pidemmälle tämä on viety. Kirjoitettu, tulostettu värilliselle paperille, viety ilmoitustauluille ja ties minne, niitattu kiinni ja - no, naurettu partaan? Pitää seuraavalla kerralla palauttaa lappunen paikalleen vaikka "tapahtuma onkin jo ohitse". Jos vaikka joku muukin saisi hyvät naurut tästä.

torstai 16. lokakuuta 2014

Hyvät ja huonot tavat

Olipas mukava päivä esikoisen kanssa eilen. Jopa rahaakin arvokkaampaa on hyvät välit lapsiin - ja ihanat, hyväkäytöksiset lapset. Panin merkille, että esikoinen tervehti reippaasti myyjiä, piti minulle ovia auki ja otti oma-aloitteisesti kassit kannettavakseen. Löysimme ulkohousut, ja se oli tällä kertaa pääasia. Poika kuitenkin pyöräilee ympäri vuoden ainakin koulusta kotiinpäin. Uuteen pyörään ostettiin siksi myös talvirenkaat. Vanha on kaverilla testattavana ja vaikka itse pyörä ei ole enää minkään arvoinen, yhden talven käytössä olleet talvirenkaat ovat, joten jos saamme ne kierrätettyä näin helposti, hyvä olisi.

Kävimme myös ostamassa seuraavan jakson kirjat jo hyvissä ajoin, koska laskeskelin (niinpä niin...) että kuun vaihteessa voi olla taasen rahat tiukilla vaikka vähän tukia siinä kohtaa tuleekin. Iso vakuutusmaksu kun erääntyy. Tai minulle iso. Löysimme kirjat ja äitini myös. Kävimme yhdessä kahvilla. Ihana äiti lupasi juuri kuun vaihteessa maksaa koulukirjarahat minulle ja siitä on iso apu. Olemme vähän vuorotellen näitä lukiokirjoja ostelleet. Jatkoimme esikoisen kanssa kaupunkiasioilla (luomufenkolia, -bataattia - selleriä ja -pähkinöitä) ja sitten menimme intialaiseen syömään. Minä olen tylsä kuin mikä, mutta aina on pakko ottaa sama annos: Palak Paneer. Tosin jos kerran vuoteen tulee intialaisessa käytyä, eipä siihen kyllästymään pääse. En edes muista, milloin viimeksi olen syönyt muualla kuin paikallisella huoltoasemalla salaattipöydän tai jossain S-etupaikassa jotain pientä.

Ravintolassa panin vielä merkille, että esikoinen kysyi kauniisti tarjoilijaa avaamaan vessan oven ja kiitti myös. Tuollaisen herrasmiehen kanssa kelpaa olla liikenteessä. Paitsi että käyttäytyi se kerran huonostikin: katselin pahaa aavistamatta ikkunasta ulos (onneksi tyhjässä) ravintolassa, ja kun käännyin taas kohti esikoista, sillä oli hupparin nauhat nenärei'issä. Repesin ihan totaalisesti, ehkä se olinkin minä, joka käyttäydyin huonosti, koska en meinannut saada naurua loppumaan... On tullut ennenkin todettua, että meillä on samanlainen huono huumorintaju.



Kotiin tultua piristi postilaatikosta löytynyt ylläri.
Kiitos ihanainen <3


Reissu oli siis hyvä, mutta hyvä oli tulla kotiinkin. Esikoinen jatkoi melkein suoraan kaverien kanssa elokuvailtaa viettämään ja minulle tuli ystävä visiitille. Tänään käyn tekemässä iltavuoron, mutta luulen, että jatkan lomailua vielä perjantain. Sen verran taas on plussaa kertynyt. Ja sen verran olen lomailun makuun päässyt. Ihanaa oleskelua!

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Heti eikä viidestoista päivä

Meille on alkanut ilmaantua keittiöön sellaisia 15-> listoja. Tämänkertaisessa lukee mm. tiskiharja. kuivatut luumut ja kynttilä. Listalle laitan asiat, joita pitää ostaa mutta ei ihan heti. Vaan vasta viidestoista päivä. Tilipäivänä. Minulle välähti viikonvaihteessa pullean buddhani vatsaa sivellessä , että on jopa todennäköistä, että elän lopun ikäni tällä tavalla: kädestä suuhun. Altistukseni kun ei parane ja se aiheuttaa taatusti suuria haasteita tulevaisuudessakin sekä asumiseemme että työntekooni. Se oli melko pysähdyttävä oivallus. Olen jonkin sortin positiivisena ihmisenä ajatellut, että sitten kun... pääsemme kylälle asumaan ... kun palaan tekemään täyttä päivää ... hah. Oletettavasti rahatilanteeni paranee ainoastaan jos voitan lotossa tai löydän rikkaan miehen. Ja itseni tuntien lottovoitto on jopa todennäköisempi kuin se, että antaisin miehen elättää minua. 





Voihan se olla, että tämän tajuaminen pikku hiljaa vapauttaa minussa jotain, mutta juuri nyt se tuntuu vain ahdistavalta, masentavalta ja musertavalta. Nololtakin: olen yli nelikymppinen itsenäinen koulutettu työssäkäyvä nainen, mutta en meinaa pärjätä taloudellisesti. Eilen lompakossa oli tasan 50 senttiä rahaa. No, onhan minulla ruokatili, jonne hätätilassa ostokseni teen. Koitan vaan olla käyttämättä sitä jos se suinkin vain on mahdollista. Koska ainahan on maksettava jne. Mutta tänään on se kuuluista 15 päivä, tilipäivä. Lähdemme esikoisen kanssa kaupunkiin, koska hän tarvitsee ulkohousut. Minä ostan samalla muutaman puuttuvan elintarvikkeen - ja kyllä, aiomme tuhlata ja käydä pitkästä aikaa myös ulkona syömässä loman ja kahdenkeskisen ajan kunniaksi. Joskus on vaan köyhänkin pakko sen verrran itseään hemmotella. Vuokran, laskujen ja tuon reissun jälkeen tililleni taitaa jäädä kokonaista 200€. Toisinaan ahdistaa aika lailla.

Silti ostan oranssin kynttilän ja uuden tiskiharjan. Sekin saisi kernaasti olla oranssi.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Sieniä ja suuttumusta

Loma on mennyt toistaiseksi pääosin oikein laiskoissa ja lokoisissa merkeissä. Kuopus tosiaan lähti jo perjantaina isälleen ja esikoinenkin käväisi lauantain ja sunnuntain välisen yön mummilla. Minä painelin sienimetsään suppiloita kahmimaan ja siivosin sienet skumppaa nautiskellen. Saunaankin otin kuohuviinilasin mukaan. Joskus pitää rentoutua! Sienistä paistelin parikin piirakkaa, joista toisen söimme äitini ja hänen miehensä kanssa kun toivat esikoisen kotiin. Toisen vein Luonto Ry:n kokoukseen, joka meillä oli sunnuntaina. Mainioita ihmisiä, ideoita, on ilo kuulua joukkoon. Illalla käväisi vielä ystävä vaihtamassa kuulumiset. Suunnittelemme lomaviikolle yhteisiä aktiviteettaja, mutta emme ole lyöneet päivää lukkoon. Minun lomani siis jatkuu vielä huomisen, mutta onhan tässä sitten vielä ensi viikonloppu. Esikoinen on suunnitellut menevänsä perjantaista sunnuntaihin kaverilleen ja minä voin lomailla ja lepäillä vielä lisää. Sunnuntaina palaamme taas päiväjärjestykseen, pojat tulevat kotiin ja alamme orientoitua taas arkeen ja koulun jatkumiseen.



Ennen...
...ja jälkeen!












Eilen oli pistäydyttävä työmaalla ihan pikipäin (tekemässä yksi kirjatilaus jota en loppuviikosta saanut millään lähtemään) mutta muuten lomailin kyllä. Sähköpostia ei olisi pitänyt lukea... tai mitäpä tuo muuttaa. Kuopuksen ihana isä jatkaa sanelupolitiikkaansa. Hän on varannut kolmen viikon matkan joululle siitä huolimatta, että kerroin sen olevan liian pitkän ajan. Me täällä päässä sitten kuopuksen kanssa elelemme sen mukaisesti. Mahtavaa! Vituttaa kuin pientä oravaa, mutta olenhan minä tähän tottunut. Yksi suuri syy eroomme oli juuri se, että hän ei ollut kykenevä ajattelemaan kuin tiettyyn pisteeseen saakka muita ihmisiä ja heidän etuaan. Minä en ole ilkeä ihminen, mutta tekisi kyllä mieli heittäytyä yhteistyökyvyttömäksi. No, mitään sellaista en tietenkään tee, koska kuopushan siitä kärsisi. Kiroilen vaan mielessäni - ja kiitän ketä nyt ateistit kiittävätkään, etten enää ole naimisissa sen ihmisen kanssa.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Aika raakaa

Aloitin raakaruokakokeiluni seitsemän viikkoa sitten. Ajattelin, että nyt jo voisi vähän aiheesta kirjoittaa. En ole siirtynyt kokonaan raakaruoalle, mutta hurjan paljon enemmän tulee syötyä tuoretta ja kypsentämätöntä kuin ennen. Aluksi oli tarkoitus vain lisätä vitamiinien saantia ja juuri tuoreen ruoan määrää, mutta aika pian kokeilut veivät mennessänsä. Ensimmäinen flunssani puoleentoista vuoteen uusi heti kohta ja konsultoituani kesäisen kurssimme vetäjää totesimme, että nämä olivat klassisia puhdistumisoireita. Elimistö todellakin reagoi ruokavalion muutoksiin. Mutta tuohonpa ne negatiiviset puolet sitten jäivätkin, oloni on sittemmin ollut varsin virkeä ja varsinkin aluksi huomasin, miten unentarve väheni radikaalisti. Lisäksi on aika jännittävää, kun ihan uudet kasvikset ovat hiipineet jääkaappiini ja ruokavaliooni. Sellaiset, joita tuskin koskaan aikaisemmin käytin, ovat nyt viikoittain lautasellani. Esimerkkinä vaikkapa fenkoli, lehtiselleri, bataatti ja lehtikaali. Myös aiemmin satunnaisesti käyttämäni hörhöainekset kuten chian siemen, oluthiiva, pellavarouhe ja kookosöljy ovat nyt useammin valikoimissa.

Tottakai poikkeuksiakin on, ja pitää olla. Harva raakaruokailija on 100%sti sitä, ja minä en edes pyri siihen. Minulla näitä poikkeuksia ovat kahvi ja maito - en vain voi hurjimmissa kuvitelmissani ajatella pääseväni ylös sängystä ja aloittavani päivää pelkän viherpirtelön voimalla - juustot ja ruisnapit. En ole koskaan ollut mikään leivän puputtaja, mutta kivikovia ruisnappeja rakastan. Uskon vahvasti rukiin hyväätekevään voimaan. Ja juustoja nyt ei tarvitse edes perustella. Salaatti kuin salaatti saa ihan uuden painoarvon lounaana kun siihen lisää (luomu)fetaa, -halloumia tai -mozzarellaa. Eikä se kermajuustokaan niiden ruisnappien päällä pahalta maistu... Sitä paitsi nuo poikkeukset saavat mieleni rauhallisemmaksi, mitä proteiinin saantiin tulee. Nappaan myös tuolloin tällöin keitetyn kananmunan (ja palasen vaikkapa kuopuksen pizzasta, mutta tällä ei ole mitään tekemistä proteiinien vaan herkuttelun kanssa). Raakaruoissa käytän siemeniä, pähkinöitä, manteleita ja paljon vihreää. Uusi tuttavuuteni lehtikaali on ujuttautunut yhdeksi lemppareistani.



Vasemmalla ylhäällä raakasuklaakakku ja -omenapiiras.
Oikealla ylhäällä porkkanamureke pähkinäkastikkeella,
vasemmalla alhaalla "tyrnitujaus", c-vitamiinipommi,
alhaalla keskellä sottaisen näköinen raakapasta lisukkeineen
ja kakkupohjan  tekoa blenderissä.



Niille, joita asia kiinnostaa, niin paino ei ole tippunut lainkaan, mutta jostain syystä olen koko ajan tyytyväisempi olemukseeni, kroppaani ja olooni. Se jos mikä, on ihan paras palkinto!


***

Hmm, eikä se syysloman kunniaksi nauttimani skumppakaan vissiin ihan "raakaa" ollut...

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Tasa-arvoa ja "tasa-arvoa"

Kai minä sitten olen feminismi, vaikka sillä sanalla tuntuu nykyisin olevan huono kaiku. No, olen minä. Tunnustan. Koska minulle se sana merkitsee tasa-arvoa ja tasa-arvo ei ole tasapäistämistä, vaikkapa sitä, että koitetaan väen vängällä saada miehet naisten hommiin ja toisinpäin. Se tekee jolta parhaiten onnistuu mutta jonkunlainen tasajako hommissa olla pitää - ainakin minulla. Minusta on ihan herttaisen yhdentekevää, jos jossain perheessä nainen tekee ruoan, siivoaa ja huolehtii lapsista. Jos se siis hänelle sopii, oikeasti. Minulle ei sopinut ja tässä se nähdään, eronneena rouvana kirjoitan. Heh, mutta tosissaan, ei tasa-arvo ole sitäkään, että nainen jää kotiin hoitamaan lasta vain koska mies ei voi imettää. Tai koska miehellä nyt vaan on parempi palkka. Tai miehen työpaikalla ei jousteta. Minulle tasa-arvoa on se, että voi aidosti ja oikeasti itse tehdä sen ratkaisun, joka omalle perheelle ja itselle on paras. Ongelma lienee syvemmällä rakenteissa.





Minä olen kertonut, että meillä jaettiin oikeasti lapsenhoito tasan silloin kun kuopus oli pieni. Minä olin kasvattanut jo yhden lapsen yksinään ja ilmaisin, että toisen kanssa en suostu samanlaisiin kommervenkkeihin. Kun kuopus oli puolivuotias, palasin työpaikalleni tekemään puolikasta työpäivää. Yllättäen huomasin, että monien silmissä olin siitä syystä huono äiti. Sen sijaan kuopuksen isä, joka myös teki puolikasta työpäivää, olikin yllättäen hyvä isä. On niin helppoa puhua tasa-arvosta keittiössä ja miesten ja naisten töistä, mutta kyllä minä tuossa kohtaa koin, että ongelma todellakin on asenteissa. Tai siinä kohtaa - tämän olen ennenkin kertonut - kun kuopuksen isän hoitovuorolle sattui neuvolakäynti ja hän sai rutkasti kehuja kun toi lapsen neuvolaan. Ei minua vaan koskaan kehuttu vastaavasta urotyöstä!?!

Näihin pohdintoihi yllyin parinkin lehtiartikkelin innoittamana. Toinen on NYT:in kirjoitus perhearvojen vaarantumisesta ja - suokaa anteeksi - nörtin näköisen miehen kolumnin toteamus siitä, miten miehiltä vaaditaan perinteisten miesten roolien lisäksi myös perinteisten naisten töiden hallintaa. Samaan aikaan nainen ei kuulemma ole astunut pois omalta reviiriltään. Noh, miten sen nyt ottaa. Jossain vaiheessa naisenhan ei ollut soveliasta käydä töissä kodin ulkopuolella. Sitten oli jotkut työt, jotka naisille jotenkuten sopivat ja sallittiin. En väitä, etteikö edelleenkin olisi mies- ja naisvaltaisia aloja, mutta kyllä rajat ovat jo mukavasti hämärtyneet. Lisäksi minä kyllä koen ainakin näin vuokra-asujana, että eipä niitä miesten töitä nyt niin hirveän paljon tässä kolmen vuoden aikana vastaan ole tullut. Ei minun työmääräni kovinkaan radikaalisti kasvanut tai sen kuva muuttunut eromme jälkeen. Liekö ottanut huomaamattani liikaa vastuuta silloin vai vain sopivasti nyt, tiedä häntä. 

lauantai 11. lokakuuta 2014

Koivet oikosenaan

Loma loma loma loma loma loma loma!

Loma alkoi jo eilen kaksiosaisella aamulla. Ensin heräilin kuopuksen kanssa ja vein hänet kahdeksaksi kouluun. Sitten oli esikoisen vuoro: hänellä oli kymmenen aamu. Pääsi myös kyydissäni kylille, koska päätin käydä naapurikaupungissa asioilla. Ehdin juuri ja juuri viedä ostokset kotiin ennen kun piti noutaa kuopus. Esikoinen sentään pyöräili sitten itse kotiin kun hänen koulunsa loppui. Lötköttelimme rauhassa kotosalla siihen saakka kun kuopus lähti itse illalla junalla isälleen koko syyslomaviikoksi. Esikoinen menee tänään mummin luo ja sitten vissiin pariksi yöksi ystävälleen. Minä aion ottaa sen ajan yhtä lokoisasti kuin eräs taloudestamme löytyvä pupu...








Hyvää lomaa niille, joilla se alkaa!


***

Purkutyömaalla edetään. Kuva otettu 10.10.



Olo koheni heti, kun olen ollut päivän kotosalla. Niinpä en nyt viitsisi liiemmin ajatella altistusasioita, mutta ihan pakko laittaa tämä juttu muistiin: Suomessa on luvattoman paljon kosteusvaurioita ja laatuvirheitä. Rakennusteollisuuden johtaja, jonka suuhun tuo otsikon toteamus on laitettu, kiemurtelee ja kiertelee ja kaartelee. Työterveyslaitos sen sijaan heittää ilmoille hurjat luvut: "joka toisessa suomalaisessa työpaikassa on jonkinasteinen kosteusvaurio. Sisäilmaongelmista kärsii jopa 800 000 suomalaista". Aikamoinen lasku tästä yhteiskunnalle lankeaa, ja kun siihen lisätään vielä koulujen ja päiväkotien ongelmat, joista kärsivät tulevaisuuden työntekijät, niin hirvittää edes ajatella. 

En ajattele, lomailen vain.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Mutku mä en voinu itelleni mitään

No niin, pitihän se arvata! Homma karkasi ihan käsistä sen liitutaulutarran kanssa. Ja rullaa on vielä jäljellä vaikka miten paljon. Esikoinen uhkaili ensin muuttavansa kotoa pois tai vähintäänkin siirtyvänsä ulkoruokintaanvarastoon, mutta innostui sitten itsekin ja mietti, että jonkunlainen liitutaulu omassa huoneessa voisi olla ihan jees. Ei kuulemma kuitenkaan mitään koristeellista vaan mahdollisesti hyvin pelkistetyt kehykset. Minun täytyy saada ainakin eteiseen joku versio, jolla voin muistuttaa itseäni ja poikia yhdestä jos toisestakin asiasta.






Enkä minä ole ainoa meillä, joka on innostunut värkkäämisestä. Kuopus piirtelee Kapteeni Kalsarista tuttuja liikkuvia kuvia niin että kohta hukumme niihin. Piti sitten kokeilla, osaisinko siirtää yhden niistä koneelle ja saisinko sen liikkumaan. Taas Marjaana osasi.






Niin, ja esikoinen teki uuden version infinity mirrorista. Aika makee - ja kamerakin näkyy kuvassa. Noissa ledeissä on oikein kaukosäädin, jolla väriä voi vaihtaa, valot saa välkkymään (yök) ja kaikkea muuta jännää. Marjaanan käsityöpajamaja?





***


Tänään on paitsi Aleksis Kiven, niin myös mielikirjapäivä, lukemisen teemapäivä (ja maailman mielenterveyspäivä ja kansainvälinen kananmunan päivä - onpa tässä päivää kerrakseen)! Melkein pitäisi suositella tämän viikonlopun lukemiseksi Munavalikoimaa, koska nauru tekee hyvää mielelle ja, no, se vain sopisi kaikkiin päivän teemoihin. Silti nimeän mielikirjakseni ihanan aikuisten sadun, Jean Gionon Mies joka istutti puita. Vaikka en nykyään enää ostele kirjoja, tämä oli eilen pakko napata omaksi Huuto.netistä, kun se siellä juuri nyt oli tarjolla. Oikeasti minulla on syyslomalle kasa kirjoja, joista tällä hetkellä luen Stephen Boothin dekkaria Kadonnut joki.




Mikä on sinun mielikirjasi?



(Jee, kuuden päivän loma alkoi siis eilen. Suonette sen kunniaksi anteeksi tämän kaamean kuvapläjäyksen. Ei tule toistumaan. Olen juhlatunnelmissa!)

torstai 9. lokakuuta 2014

Puuttuu vain pora...

En muista olenko kertonut, mutta tulin jotenkin kummasti päätyneeksi kuopuksen koulun vanhempainyhdistyksen hallitukseen tässä vasta. Eilen oli ensimmäinen varsinainen kokous ja sitä myötä varsin täysi päivä. Ensin vein pojat kylille heti aamusta ja itse kävin kaupassa. Ajelin vielä joksikin aikaa kotiin, kun olin yksin töissä sulkemisaikaan saakka. Kollegat olivat koulutuksessa. En tiedä arvaako kukaan miten ärsyttävää on, kun pitää laskea, että "enpä mene vielä töihin vaan vasta parin tunnin pääsä, ettei olo äidy aivan kamalaksi - niin, ja kun illalla vielä on se kokouskin". Sekin tietty paikassa jossa saan oireita. Alkuviikosta rupesin taas pitämään oirepäiväkirjaa työterveyslääkäriä varten. Puuh. No, kohta loppuu ruikutus vähäksi aikaa. Tänään on viimeinen työpäivä ennen kuuden päivän syyslomaa.

Ennen illan kokousta piti tietenkin hakea kuopus iltapäiväkerhosta, väsätä nopeasti pastaruoka ja kärrätä poika hoitoon parhaan ystävän luokse, jonka äiti on samaisessa hallituksessa. Isänsä vahti molempia poikia ja minä kyyditsin äidin kokoukseen. Kuopus se vaan jaksaa olla positiivinen ja piristää minuakin. Aamulla, kun työmaani parkkipaikalla hyvästelimme ja kävimme päivän kulkua läpi ("ensin meet kuvataidekerhoon, sitten välipalalle ja sitten iltapäiväkerhoon, josta mä haen sut neljän jälkeen eli tavanomaista myöhemmin. Sitten kiiruhdetaan kotiin tekemään pastaa ja sitten Veikalle*") hän totesi, että tästä tulee kiva päivä.   *nimi muutettu

Esikoinen puolestaan hoiteli aika lailla itse itsensä, illalla sentään kävimme kahdestaan saunassa. Ja katsoimme sitä ennen yhden jakson 60-luvulla tv-sarjana tullutta alkuperäistä Mission Impossiblea. Ihan hirveän viihdyttävää! Ostin sen esikoiselle joksikin lahjaksi ja löytyi tämän syksyn piristykseksi. Aika paljon on teknologia kehittynyt noista ajoista, mutta ihan tappavan kekseliäitä sitä vastoin on tietysti pitänyt olla. Kokouksesta täytyy todeta sen verran, että ihanan idearikas ja aikaansaavan tuntuinen porukka. Ensi töiksemme jatkamme hyvää perinnettä ja hankimme välituntivälineitä kouluun. Sitten osallistumme nenäpäivän keräykseen ja ideoimme liikunnallisia aktiviteetteja. Myös energiajuoma-asiaan pitäisi ottaa kantaa. On ilo olla mukana.






Tämä ei ole mikään sisustusblogi enkä minä mikään DIY-ihminen, mutta täytyy nyt kerran tehdä poikkeus. Tilasin kirjakerhon alesta liitutaulutarraa, leikkasin ja liimasin. Tarjotin on löydetty oman talon metalliroskiksesta aikaa aikaa sitten. Tämän helpommaksi ei asiat enää voi tulla. Mukana oli myös liidut. Puuttuu vain se pora...

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Työn iloa

Eilen vietettiin ILO:n koordinoimaa kansainvälistä Kunnon työn päivää. Kunnon työn päivänä juhlitaan sitä, mikä on kunnossa unohtamatta kuitenkaan myöskään sitä, että korjattavaakin vielä löytyy. Tietysti etenkin kansainvälisesti katsoen, mutta myös ihan täällä kotimaassa. "Kunnon työhön kuuluu riittävä palkka, kehon ja mielen hyvinvointi, tauot ja työkaverit." Tuohon ensimmäiseen minä en esimiehenäkään voi ikävä kyllä liiemmin vaikuttaa, mutta loppuihin voin omalta osaltani olla kantamassa korteni kekoon. Ihan konkreettisestikin. Käväisin kaupassa hakemassa meille kunnon kattauksen vitamiineja ja lisäksi nenäliinoja, joita tähän aikaan vuodesta tuntuu kuluvan, ja hammastikkuja joita puuttui muuten vaan. Niin, ja ihan vähän keksejä...tietty!






Vähän ironisesti Kansainvälisen työjärjestö ILO:n mukaan "jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen työhön, joka takaa toimeentulon, jättää aikaa työn ulkopuoliseen elämään eikä uhkaa terveyttä". Kyllä kyllä, maailmalla on oikeasti vaarallisia työoloja ja -paikkoja, mutta silti tulee välillä illalla lämpöpeiton alla kahdet villasukat jalassa värjötellessä mieleen, että tämä oikeus ei ole aina toteudu Suomessakaan. Joskus tulee mietittyä työturvallisuuslakiakin, mutta eipä siitä sen enempää, kunhan itselle muistiin. Nyt on siis taas vaikeampi kausi töissä. Lämpö nousee työpäivän aikana, ääreisverenkierto lakkaa toimimasta kunnolla, pää on aivan puuroa ja kuuden tunnin työpäivästä toipumiseen menee aika lailla koko ilta. Onneksi on lomaa tulossa heti huomisen jälkeen. Ja onneksi on muuten asiat kunnossa työpaikalla - mukava  työ, ihanat kollegat, enimmäkseen oikein mainiot asiakkaat - koska muuten tätä ei kyllä jaksaisi se kuuluisa Erkkikään. 

(Lainaukset Akavan sivuilta, klik)

***

Ahdistaa, jos ette jo arvanneet...

tiistai 7. lokakuuta 2014

Neukkukuutiot maan tasalle?

Pari mielenkiintoista keskustelun avausta on näkynyt lehdissä tässä ihan viime aikoina. Kannattaako 60-70 -lukujen elementtitaloja korjata vai pitäisikö ne purkaa (klik). Toinen sykähdyttävä kysymys oli, onko järkeä maksaa 5000€:n neliöhintaa tuon aikakauden asunnoista pääkaupunkiseudulla (klik). Artikkelissa näille oli annettu osuva nimi neukkukuutio. Minä en tekisi kumpaakaan, mutta omapa on jokaisen asia. Kunnassamme on tehdy ainakin yhden 60-luvulla rakennetun talon suhteen purkupäätös. Sädesienen korjauskelvottomaksi jäytämä talo on juuri nyt työn alla ja aika hurja on näky. Sen, tuleeko tilalle puukerrostalo, kuten jossain vaiheessa suunnitelmissa oli, näyttää aika. Varaan siitä heti itselleni kaksion, jos näin käy.




Kuva otettu 3.10.


Minulla on sellainen olo, että kaikki talot saisi räjäyttää. On kauheat homeoireet ja niin tuntuu olevan esikoisellakin. Liekö sittenkin jotain ulkoilmassa, kun näin yllättäen iski. Tiedotteen mukaan ei pitäisi kovin pahana luonnonhomeiden enää olla. Ilta meni lämpöpeiton alla ja ahdistuessa. Blääh.


***

Ajoimme tuon työmaan ohi jälleen eilen, ja kuopus väänsi puujalkavitsiä Asiattomilta pääsy kielletty -kyltistä. 

"Mä voin mennä tonne, koska mulla on asiaa. Voisin kysyä työmiehiltä sujuuko purkaminen hyvin."


Ka-buum.
Ei mulla muuta.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Suloinen sunnuntai

Oikein oli onnistunut sunnuntaikin, vaikka vähän enemmän puuhaa oli kuin lötkölauantaina. Aurinko helli suloisesti, joten lähdimme suunnitelman mukaisesti sienimetsään ystävän kanssa. Olihan siellä suppilovahveroita vaikka muille jakaa. Minä poimin tällä kertaa kuivattavaksi puolikkaan kassillisen ja toinen mokoma varmasti tulee syyslomalla haettua. Ystävä oli keittänyt kahvit ja kyllä kelpasi mättäällä maistella tummaa suklaata ja lämmittävää kahvia. Hirvikärpäsetkään eivät tällä kertaa onneksi olleet riesana. Samalla reissulla haettiin myös munia. Kotona intouduin vielä piilottamaan tulppaanin sipulit maahan. Upea ruska on ihan omassa pihassa: aronia loistaa kaikissa mahdollisissa minun väreissä!







Sunnuntait ovat yleensä vähän sellaisia viikkoon valmistautumispäiviä. Miettii ruokalistaa, seuraavan päivän eväitä, puuhaan keittiössä. Niin nytkin. Keittelin sen verran runsaan linssikeiton, että siitä riittää pakkaseen ja esikoiselle toisenkin kerran tulevalla viikolla. Torstaithan meillä ovat vähän hankalampia ruokapäiviä, kun minä olen iltavuorossa enkä kotona laittamassa ruokaa. Silloin esikoinen yleensä syö jotain, mitä pystyy itse lämmittämään. Nythän hän on syönyt kirjastolla, kun päivä on se pisin ja raskain, ensin koulupäivä ja sitten vielä illalla kansalaisopistossa venäjä. Tällä viikolla kuopuskin pitää ruokkia kirjastolla, koska ei mene isälleen. Mutta lähtee sitten perjantaina koko viikoksi. Eilen oli siitäkin ihana päivä, kun kuopus tuli kotiin. On mainiota, kun on koko perhe koolla. Ja pannukakkua sen kunniaksi.

***

Kuopus katseli ennen nukkumaan menoa toista pupuamme ja kysyi;
"Miks toi vaan möllöttää tuossa?"
- Ehkä se mietiskelee asioita, yritin.
"Asioita?"
- No, asioita, tiedäthän sä.
"Ei. Asiaa. Muistatko, sillä on niin pieni pää, että sinne ei mahdu asioita, vaan yksi asia kerrallaan. Niin kun vaikka Oliko nälkä. Vai eikö. Pitäisikö mennä pissalle. Vai eikö. Tai jotain tuon tapaista."

Ok, asia selvä!

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Pikku toukka kakkiainen

Minun lötköttelypäiväni onnistui  täydellisesti. Harmaa sää ei todellakaan innostanut minkäänlaisiin aktiviteetteihin, vaan pysyttelin aika lailla kotosalla. Lueskelin, torkuin, siivottiin kanien törkyinen huone ja saunottiin esikoisen kanssa. Leppoisaa. Tälle päivälle on luvassa niinkin villejä toimia kuin sienimetsää, kananmunien hakua ja tulppaanien istutusta. Mikä mahtava viikonloppu!

Kun päivä menee aika lailla tekemättä mitään eikä asiaa muutenkaan ole, voi vaikka esitellä yhden syksyn mainion uutuuskirjan. Sain vasta käsiini Nykysarjakuvayhdistus Kutikutin julkaiseman sarjakuva-aapisen, Aakkostoukan. Aivan ihastuttava teos! Kuten moni varmaan kuvasta huomaa, aakkosmato muistuttaa erehdyttävästi Pikku toukka paksulaista, joka on tunnettu Eric Carlen klassikkokuvakirjasta. Tämä mato ei syö vaan opettaa aakkosia, ja minä ihastuin siihen heti ensi näkemältä. Samoin alkuopettajaystäväni. Täytyy vielä testata kuopuksella jahka tulee kotiin, vaikkei ihan aakkosten opetteluiässä enää olekaan.







***

Pikku toukka paksulaisesta minulle tulee aina mieleen yksinhuoltaja-ajat Helsingissä. Meillä oli työpaikaltani lainassa kyseinen kirja ja kuinka ollakaan, esikoinen, silloin vuoden, parin ikäinen, onnistui kakkaamaan kyseisen opuksen päälle. Lunastin kirjan työpaikaltani itselleni, sain sen toki puhtaaksi, mutta silti aina sen nähdessäni rupeaa naurattamaan. 

lauantai 4. lokakuuta 2014

Kirkkaita värejä

Nyt riitti synkistely. Eilen jo rupesin näkemään kirkkaampia värejä. Iloisia asioita. Tässä muutama:

- Värikkäistä vaatteista saa voimaa. Eilen oli syksyn värit, oranssia ja ruskeaa.

- Tunnen juurtuneeni tänne paikkakunnalle. Sellainen hykerryttävä hyvä olo ja varmuus iski taas aivan yllättäen kylällä kulkiessa. Olin menossa automaatille ja suojatien kohdalla minulle morjesti todellakin mummoiässä oleva rouva, joka jurruutteli liian pienellä vaihteella ei-niin-kauhean hyvällä autolla pitkin kylänraittia. Ensimmäinen ajatus piilotetun hymyn ohella oli: "Tuokin tervehti minua. Kuulun tänne!"

- Kampaaja leikkasi pienen ja siistin tukan. Saa nähdä näyttääkö se taas kahden päivän päästä petolinnun peräpäältä kun joudun itse sitä laittamaan. Ensi kerralla kiharat, niiden kanssa ainakin pärjään. Lähtiessä kampaaja ihaili värikästä vaatetustani ja kipitti sitten sisälle (leikkaa oman kotinsa yhteydessä olevassa pienessä putiikissaan) hakemaan jotain. Oli kuulemma löytänyt kirpputorilta hameen joka sai hänet näyttämään "pönäkältä" ja tarjosi sitä minulle. Hame on ihana, minun näköiseni, eikä hän edes halunnut siitä rahaa. 

- Kaunis ruska ja auringonpaiste matkalla markettiin. 

- Sielläpä sitten lähti vähän lapasesta, kun oli jotkut euron päivät ja yksi jos toinenkin hedelmä- ja vihannesosaston asia maksoi vain euron. Onpahan vitamiinia viikonlopuksi ja alkuviikkoonkin. 

- Esikoisen kanssa vietetty leppoisa aika. Söimme uunilohta ja lohkoperunoita, esikoinen ohjeisti ja minä kokkasin... Juttelimme lukio-opiskelusta ja se tuntuu totta totisesti sopivan hänelle. Kaikki opettajat kuulemma varoittelevat, että numerot laskevat väistämättä ja koulun eteen pitää nähdä hurjasti enemmän vaivaa kuin yläasteella. No, esikoinen sai matematiikan kokeesta sen 41/36, kemian kokeesta 9,4 ja äidinkielen kielioppikokeesta 10- ja tekstianalyysistä 4/6 joten kokonaisarvosanaksi tuli yhdeksän. Ei hullumpaa!

- Ihanat ystävät. Illalla istahti rakas ystävä kanssani turisemaan, viiniä siemailemaan ja Vain elämää -ohjelmaa katsomaan. Varasimme ison kasan nessuja väliimme ja itkimme ja nauroimme vuorotellen. Kippistimme pienille ilonaiheille. 

- Se on ehdottomasti ilonaihe myös kun tajuaa illalla, että on vasta perjantai ja koko "oikea" viikonloppu edessä. Ja on itse jo virkistynyt, kuvitellut elävänsä lauantaita! 





Lisää kivaa luvassa: kukkasipulien istutusta ja sienimetsää. Lukemista myös. Eipä paljon muuta. Ihanaa!

perjantai 3. lokakuuta 2014

Täältä tullaan, viikonloppu!

Kylläpä kummasti piristi, kun eilen aamulla laiton ex tempore -viestin ystävälle, jossa kysyin, mitä aikoo puuhata aamulla. Olin ajelemassa heidän ohitseen kun käväisin lähteellä. Sain kutsun aamukahveille, vein edellisiltana leipomani rieskat mukanani ja ystävä kaivoi pullia pakkasesta. Vanhempansa olivat juuri tuoneet omenoita, joten ihan mahtava pikku brunssi saatiin aikaiseksi. Puhuimme taukoamatta kaksi tuntia, paljon tuntuu olevan meneillään juuri nyt molempien elämässä ja hyvästelimme ennen iltavuoroni alkua. Ihanaa, että on ystäviä. Mieliala koheni myös upeasta auringonpaisteesta ja syksyn huikeista väreistä. Jopa parin aamun pirtsakat pikku pakkasasteet ovat olleet siedettäviä, kun aurinko paistaa täydeltä terältä.

Iltavuoro töissä meni mukavasti, mutta mukavaa on myös, että työviikko on taas tältä erää ohi. Illan vietin kotona lämpöpeiton alla todella pitkästä aikaa karamellia mussuttaen ja viikon rasituksista toipuen. Mutta eivät minun rasitukseni olleet mitään esikoiseen verrattuna: hän oli puolikuntoisena koulussa kahdeksasta seitsemään. Toki neljän jälkeen oli puolentoista tunnin tauko jonka aikana hän kävi kirjastolla syömässä. Onneksi muut päivät ovat ihan inhimillisiä. Ja syyslomakin meillä pian häämöttää: vielä ensi viikko koulua ja sitten on viikon mittainen tauko. Minäkin pidän jokusen päivän lomaa. Kuopus on koko loman isällään joten voin taas olla kuin ellun kana.

Taidan aloittaa harjoittelun jo tänä viikonloppuna. Otan rauhallisesti muuten, paitsi että tänään on käytävä kampaajalla ja marketissakin pikipäin. Niin, ja sienimetsään on pakko päästä. Käyn ratsaamassa suppilovahverot!



Viime jouluna ystävät ja tuttavat
saivat tällaiset lahjat!




***

On minulla monipuolisia teksteja, ainakin, mikäli uskomme hakusanoja, joilla blogiini on tultu:

heitä homo voltti tarkoittaa
villasormikkaat ilman sormenpäitä
aktiiviviherseinä
avocado-mozzarellasalaatti
hevosen pippeli
ilon pilkahduksia
keuhkosairauksien erikoislääkäri home
koneellinen poisto tuloilma

torstai 2. lokakuuta 2014

Herra Hakkarainen

Eilinen oli jo parempi päivä, Tai ainakin vähemmän kiireinen. Jos esikoinen sairastui vanhempainillassa, en minäkään sen jälkeen hyvin voinut. Huomaan, että elimistö kestää tämän 25 viiden viikkotunnin työrupeaman ihan suht hyvin yleensä, mutta heti jos tulee jotain ylimääräistä, meinaa tulla stoppi. Esimies soitti ja kysyi josko lähtisin strategiapalaveriin juuri samaan paikkaan josta edellispäivänä oireemme saimme. Kieltäytyin kunniasta, koska olo oli aika toistaitoinen muutenkin. Koitin haukata happea kesken päivän ja kävin jalkapatikassa tilittämässä kassamme ja hoitelemassa juoksevia asioita muutenkin. Silti jouduin lähtemään suht varhain kokonaan pois. Mutta tänään iltavuoron jälkeen alkaakin sitten viikonloppu. Iltapäivä ja ilta oltiin ihan rauhassa kotosalla, mitä nyt ystävä pistäytyi kahvilla.

Esikoista harmittaa selvästi, nyt kun oireet ovat alkaneet. Alkusyksy kun on mennyt varsin hyvin koulunkäynnin ja altistuksen tasapainon suhteen Nyt kesän puhdistava vaikutus taitaa olla muisto vain ja elimistö on jälleen kovilla. Olisi halunnut eilen lähteä kaverin kanssa illalla ulos, ja vaikka tämä sairaus tavallaan on eri juttu kuin poissaolot muun sairauden takia, en hevillä anna lupaa. Sai sitten kuitenkin lähteä hänkin haukkaamaan happea, kun sovimme, että koittaa huonosta olosta huolimatta mennä huomenna kouluun. On tämä vähän hankala tilanne. Onneksi luokanohjaaja suhtautui Wilmaviestiini oikein hyvin ja sovimme heti ensi viikolle tapaamisen, jossa kerron tarkemmin esikoisen tilanteesta hänellekin ja annan tietty lääkärinlausunnon ja labrakokeiden tulokset. Eiköhän tämä tästä, vaikka vähän meinaa ahdistaakin tämä. Taas.







Mutta kuopus ei masenna - tuo hassu Herra Hakkarainen. Poika on oikeasti ollut koko ikänsä niin kiltti ja kuuliainen, että olin salaa tyytyväinen, kun selvisi, että oli tehnyt vähän töllöntöitä. Ihmettelin, kun purukumit katosivat repusta pikavauhtia. Kummastelin myös, kun vatsa oli aika ajoin vähän löysällä. Nooo, laskin sitten yksi plus yksi yhteen ja totesin, että saa rangaistukseksi syödä syyslomaan saakka ksylitolpastilleja, joista ei pidä yhtä paljon kuin purkasta. Eilen katsoin, että niitäkin oli syöty enemmän kuin oli sovittu. Keskustelimme asiasta, ja sanoin, että nyt laitan vain yhdet huomista varten. "Laita vaan yksi, mä en ole ansainnut kahta."

Oih!