Sivut


maanantai 7. huhtikuuta 2014

Suloinen sunnuntai

Vierailtiin taas sunnuntaina kylällä, joka väittää olevansa maailman napa. Tällä kertaa kylätalolla oli kirppis ja pääsiäisaskartelua. Tälläsimme sinne yhtä aikaa ystävän ja hänen kuopuksen ikäisen poikansa kanssa. Me kahvittelimme ja pojat rellestivät pihalla. Ovat nuo kotikutoiset tapahtumat vaan suloisia ja kummasti minä piristyn aina siitä, kun huomaan tuntevani ihmisiä ja heidän tuntevan minut. Ihan loogista se kyllä minun ammatissani onkin, ja olemmehan me nyt jo toukokuussa asuneet kymmenen vuotta tällä paikkakunnalla! Ajatuksena oli kasvattaa lapset maalla ja muutimme kun esikoinen oli menossa eskariin. Nyt se päättää peruskoulun ja kuopus kulkee samoja polkuja. En ole katunut hetkeäkään, enkä kyllä vaihtaisi enää kaupunkielämään. Minä olen puolisosiaalinen maalaistollo henkeen ja vereen.




Kun pysäköimme kylätalon pihaan radiossa mainittiin Elastinen (tai "Hintelä" kuten hänet meidän perheessämme paremmin tunnetaan). "Miksi siitä puhutaan aina vaan sen taiteilijanimellä?" Totesin, että hyvin on meidän keskustelumme jäänyt mieleen, ja että niin nyt vaan on tapana joidenkin kohdalla. "Ai niinkö että jos mun taiteilijanimi olis vaikka Papana, niin sitten mua kutsuttais aina Papanaksi?" Just niin. Luulen, että tuo nimi olisi vielä vapailla markkinoillakin, jos kuopus joskus ansioituu jollain saralla ja haluaa sen myöhemmin ottaa käyttöön. Iltapäivä ja ilta puuhailtiin sitten vaan kotosalla. Pyykkäsin, putsattiin pupujen pesät, sen sellaista. Kuopus nosti toisen korvaa antenniksi ja totesi: "Tää kuuntelee Yle Pupua."



Koitin välttää koiranleuan älynväläykset
- huonolla menestyksellä!

On ollut hyvä viikonloppu, sellainen, että voin sanoa virkistyneeni. Nauttinut olostani hassujen poikien kanssa. Olen kokenut kuuluvani sinne missä olen, ollut tyytyväinen ja onnellinen. Nyt  voi aloittaa taas työviikon.


***

Nyt kello käteen ja ruokailemaan. Höpölehden artikkelin mukaan laihtumisen kannalta optimaaliset ruokailuajat ovat seuraavat:

Aamiainen 7.11
Lounas 12.38
Päivällinen 18.14

Minä kun luulin, että ruoan määrällä on väliä. Niin, ja sillä, että syö vähemmän kuin kuluttaa. Tässä suhteessa on taas vähän skarpattava, minun.

20 kommenttia:

  1. Heh joo. Elimistöhän tietää tasan koko ajan, mitä ihmisenkeksimä kello näyttää. Ja jos menee käymään Ruotsissa, niin pitääkö syödä paikallisen ajan mukaan vain oman maan ajan mukaan? Ja laihtuuhan sitä, jos on just sillä minuutilla se ruoka syötävä, eikä yhtään myöhemmin... kolme minuuttia ruoka-aikaa päivässä? Yök, en mie voi vieläkään aatella ruokaa...

    Mie oon monesti miettiny, että hermostuuko kirjaston- ja kaupantädit siitä, kun kaikki ne tuntee ja moikkaa ja ite ei niitä tunne eikä muista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin, että onko toi aloitusaika vai mikä? Ja entä jos ei ole vielä 7.11 herännyt? Apua!

      Minä en yleensä hermostu vaikka kaikki tuntee, mutta se ei ole ihan korrektia, jos olen vapaalla ja tullaan kyselemään työasioita. Joskus kestän sitä paremmin, joskus huonommin. Eilen oli sellainen tilanne että vähän huonommin, ja kun ko. asia ei edes mulle kuulunut vaan kollegalle. Mutta olen oppinut nätisti sanomaan, että laitapa mulle sähköpostia niin voin palata työajalla asiaan ;-)

      Poista
    2. Mä yhdyn tuohon, että jos olen vapaalla en halua keskustella onko juuri sen asiakkaan varaukset saapuneet. Se oli osasyy aikoinaan siihen, että vaihdoin pikkukirjastosta isompaan.

      Poista
    3. Ihmisten on joskus pikkukylällä vaikea ymmärtää, että olen kirjastonjohtaja vain silloin, kun olen töissä. Yritän kyllä olla ystävällinen, mutta siinä tuli raja vastaan kun kauppajonossa kerran yksi ihminen oli niin onnellinen nähtyään minut ja sanoi, että häntä on vaivannut ihan hirveästi, kun monitoimitalomme (jossa toki kirjastokin on) kellon lämpömittari näyttää eri asteita kun pankin mittari. Grrr, minä olen kirjastonjohtaja, en huoltomies!

      Poista
  2. Voi k...a, mä söin tänään aamupalan vasta 9.57 tai jotain siinä hujakoilla. AM oli yövuorossa ja kun se nukkui, niin mäkin vaan otin lääkkeet varhaisaamupalaksi ja jatkoin nukkumista sohvalla. Pieleen meni tääkin laihdutuskuuri, vaikka niin olin ajatellut 1072. kerran aloittaa painon pudottamisen.
    No, ei se mitään, voin hakea tosta Fazerin myymälästä uuden kilon pussin liköörikonvehteja. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin tuntuu talven jäljiltä että jotain pientä ryhtiliikettä voisi tehdä. Auttaakohan se, että mä kyllä olin aamupalapöydässä 7.11? Taisin kyllä aloittaa syömisen aikaisemmin.

      Poista
  3. Kiva, että on ollut kiva viikonloppu :)

    Just viime viikolla oli joku tutkimus, jonka mukaan nimenomaan aamuvalo laihduttaa ihmistä. Että nyt pitää sitten herätä ulkoilemaan ennen aamukasia :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, ja sitten pitää ehtiä aamupalapöytään kello 7.11 joten on noustava ennen kukonpierua. Jooei!

      Poista
    2. No niijjust. Ei todellakaan.

      Poista
  4. Oliko Plastinen Nollavaimon jälkeläisen mielestä siittiön näköinen vaiko pelkästään NV:n?

    Mä oon luullut että ihminen pienenee jos se kuluttaa enempi mitä syö. Kellonajat on uus juttu :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin luulin, että tuo ruokahomma menis vähän niin kuin määrän mukaan, mutta näemmä koko ajan oppii uutta. Mitenkähän mun kannattaisi toimia kun kaikki kellot on eri ajassa?!?

      Muistaakseni se oli itse NV ;-)

      Poista
    2. Mitäs täällä selän takana kuiskutellaan ? :D

      Joo, mun lapset ovat sivistyneitä, toisin kuin mä. Eli oli ihan mun oma arvio Elasta. ;)

      Poista
  5. Ei teidän lasten kanssa kyllä aika pitkäksi voi tulla! Yle Pupu kuulosti aika hyvältä ja psyykkaamisellekin on joskus tarvetta.
    Mun ruokailuajat taitaa olla aivan oivalliset tuohon laihtumiseen nähden. Näkis vaan.....no, ei ihan hirmuista tarvettakaan kyllä ole ja koira pitää kilot kurissa kun juoksuttaa mua narussa.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin kyllä tänä aamuna ruokapöydässä 7.11 mutta olikohan jo aamupala syötynä?

      Joo, aika muikeana pitää nää veijarit. Ja sitten kun on samantyyliselä huumorillä mäiskäisty, niin saadaan kyllä hyvät naurut vähintään kerran päivässa.

      Mukavaa viikkoa sullekin!

      Poista
  6. Omituiset ruokaohjeet kun niistä puuttui kokonaan ne päivän parhaat ateriat eli välipalat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, sanopa muuta! Olis muuten mukava kuulla miten sun "projekti" etenee!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana