Sivut


perjantai 16. elokuuta 2013

Vapaus, oi vapaus!

Vapaus, vapaus, vapaus! Kuopus lähtee koulusta suoraan isälleen ja esikoinenkin menee kaverilleen yöksi. Minä menen kampaajalle. Sitten heittäydyn levyksi kotiin ja syljeskelen kattoon. Lasiin en sylje. Seuraavankin yön esikoinen viettää poissa kotoa, äidilläni ja me lähdemme ystäväni kanssa kaupunkiin juhlimaan. Kyllä muuten tulee tarpeeseen. Eilenkin valitin oman ajan puutetta ja pinnan kiristymistä. Välillä tuntuu, että tekisi mieli kiljua tai piiloutua kaappiin, että saisi hetken olla rauhassa. Äiti sitä, äiti tätä... jatkuvasti saa olla valmiustilassa.

Keikkuen mennään, koska mukaviakin hetkiä on toden totta ollut - tietysti. Tai enimmäkseen on niitä. Nyt on kovin arkipitoista tämä raportointi, mutta menköön. Kuopus tuossa yhtenä päivänä puuhasi jotain ja söpötti samalla. Meinasin melkein jo huolestua, että koulun alku on laukaissut sartremaisen eksistentiaalisen angstin, kun dramaattisella äänellä lausuttu puhe kuului näin: "Mä jatkan tästä yksin. Yksikseni. Kaiken keskellä yksin. Yksinäisyyteen syntynyt..." Sitten selvisi, että kyseessä on Sid-laiskiaisen monologi elokuvasta Ice Age 3. Huh sentään!




Kaikkea muutakin kummaa on meillä puuhattu. Yhtenä päivänä kommunikoimme jostain syystä kuopuksen kanssa kirjallisesti. Vähän geminaatat ja pitkät vokaalit ovat vielä hakusessa, mutta suotakoon tämä juuri koulunsa aloittaneelle. Esikoinenkin innostui yllättäen askartelemaan. Eräs kaverinsa on kuulemma tapetoimassa yhden seinän huoneestaan vanholla Aku Ankoilla. Meidän teini oli keksinyt, että sellainen taulu saattaisi myös näyttää hauskalta. Kun välineet kokeilulle kotoa löytyivät, ryhtyi saman tien tuumasta toimeen. Aika veikeähän tuosta tuli (vaikka ei kuvasta juuri välitykään, ne on nämä mahtavat sateiset ja pimeät päivät)!

***

Onko teidän autoillanne sukupuoli? Minä olen aina ajatellut, että punainen Pösöni olisi nainen. Sellainen vanhempi, arvokas rouvashenkilö. Kun se pakkasessa käynnistyy, olen taputellut sitä ja kehunut hävyttömästi, että "Hyvä tyttö". Esikoinen katsoi minua viime viikolla närkästyneenä kun jostain syystä taas kiittelin autoamme. "Ei tää oo nainen, tää on mies." Minä ihmettelin, että millä perusteella muka. "No kun tuolla takana on se tappi." (Vetokoukku.) Ahaa!

24 kommenttia:

  1. Minä kehun välillä autoani kuin koiraa, että 'hyvä poika', joten kai se on miespuolinen. On isokin, farkku. Ja vetokoukkukin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että joku muukin juttelee autolle ;-) Ja yksi piste esikoiselle - teidän auton kohdalla teoria siis pitää paikkansa!

      Poista
  2. Oma aika on tarpeeseen, jaksaa taas arkea paremmin ! Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Esikoinen kävi just hakemassa kamppeensa ja kuopuksen hyvästelin jo aamulla. VAPAUS!

      Poista
  3. Ääh, mä haluan tuota vapautta kanssa... mutta ilman sitä juhlimis-osiota. Aku-seinä kuulostaa aika kivalta, ihan rupesi polttelemaan!
    Täh? Ei mun auto ole mies tai nainen. Eikä sille voi puhua, sehän auto! Kyllä te olette omituisia...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me juhlitaan rauhallisesti ;-) Ja tänään on ihana olla yksin kotona tekemättä mitään ja passaamatta yhtään ketään.

      Rantakasvikin puhuu, meitä on monta omituista!!!

      Poista
    2. Tottakai autolle pitää puhua! Ihan niinkuin kasveillekin. Minä taputtelen aina kun auto on selvinnyt jostain 'isommasta' urakasta;) Pidän sen hyvällä tuullella.
      Kokeile Roz!

      Poista
    3. Minäkin kannustan vanhaa rouvaa (päätin, että se on vanha rouva koukusta huolimatta) kun jaksaa ison mäen ylös tai käynnistyä kovalla pakkasella. Luulen, että se auttaa ;-)

      Poista
  4. Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  5. Oikein ihanaa rentoutusviikonloppua!
    Kyllä meidän autoilla on sukupuolet. Tulevat yleensä rekisteröintipäivän mukaan...paitsi esikoisen Lada,joka on Igor ja keskimmäisen Volvosta tuli jostain syystä Svennu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, ihana kuulla, että muillakin! Mutta teidän määräytymisperuste on kyllä ihan erilainen kuin meillä.

      Rentouttavaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  6. Muistan tuollaisia vk.loppuja, kun tytöt menivät isälleen tai mummolaan. AAh, oli se ihana tunne. Kyllä autoilla on sukupuoli! Ja jotkut autot muistuttavat melkoisesti omistajaansakin! Näin kerran volvon, jossa oli melkoisesti lisävaloja ja kun sen kuski nousi autosta...meinasin ratketa nauramaan...kuskilla oli vähän ulkonevat silmät, kookas perunanenä ja turpeat huulet...olivat kuin kaksi marjaa; auto ja kuski! farmariautot ovat yleensä mulle maskuliinejä ja nätit pikkunäppärät autot naispuolisia ja maasturit miehiä, vanhat autot ovat joko vanhoja rouvia tai herroja!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, sulla on ihan oma (ja ihana) systeemi millä auton sukupuoli määritellään. Mustakin on jotenkin tuntunut että meidän auto on koukusta huolimatta nainen. Kun se on sillai ailahteleva ja kaikkea ;-)

      Oi mä aion niiiin nauttia viikonlopusta, lauantaina pääsen tanssimaankin!

      Poista
  7. Nykyisestä autostani en tykkää, niin sille en puhu. Kaikki aikaisemmat on olleet selkeästi miehiä, etenkin se edellinen yönsininen Brava... Sitä rakastin, oikeesti! ja puhuin sille paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, autolle juttelijat enemmistössä!

      Olen huomenna tulossa tanssimaan sinne "sun kaupunkiisi", aika ihanaa!

      Poista
  8. Ai ihanaa! Olen iloinen puolestasi, nauti vapaastasi täysin rinnoin. :)
    Ymmärrän ihan täysin tuon ahdistuksen kun ei ole omaa aikaa.

    Auto, joo. Nykyinen automme on ehdottomasti mies (iso ja musta), mutta myymäni koirankuljetusväline oli nainen, vaikka pakettiauto olikin. Se oli sellainen tyyppiä rekkalesbo. ;-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autoilla ON persoonallisuudet! Tosin minun kokemukseni rajoittuu aivan muutamaan tapaukseen, kun olen kulkupelejä joutunut enemmän ajattelemaan vasta pari kolme viime vuotta. Mutta silti. Minun vetokoukullinen vanha rouvani on sellainen vähän äksy mutta sydämellinen silti.

      Minä nautin vapaasta täysin rinnoin, ihanaa!

      Poista
  9. Kaikki autoni ovat olleet neutreja eikä niillä ole ollut nimiäkään. Olenko tylsä ja mielikuvitukseton vai muuten vaan tosikko?

    Muistan kouluajoilta englanninopettajan sanoneen, että "autot, laivat, koneet ja muut miesten lelut" ovat "she", siis naispuolisia. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, taas uusi hauska teoria - tai siis tuohan on ihan legitiimi totuus ;-)

      Minä olen täten päättänyt, että Pösö on vanha rouva. Mutta nimeä sillä ei ole eikä tule!

      Poista
  10. Hieno tuli taulusta, mutta kokonainen Aku seinäkin olisi kyllä hauska. Noinkohan mulle irtoaisi tapetointi lupa? Meidän auto on kyllä urospuoleinen niine typerine kuva-arvoituksineen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ois vähän väriä valkoisen keskelle - jos sä vaikka ne puolipaneelit tapiseeraisit?

      Mitenkähän mopoauto, onkohan se uros?

      Poista
    2. Kyllä meillä V-V huoneesta löytyy väriä kun ei se innostunut valkoinen kohtaa valkoisen sisustuksesta :D Tyhjensin hiljakkoin mautosta tyynyn????, muovikassillisen limsapulloja, parkkisakon ja noin sata mäkkärin euron juusto paperia, että sotkusta päätellen selvä uros :D

      Poista
    3. Sovitaan, että se on uros. Siivottomimmat usein ovat ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana