Sivut


perjantai 7. kesäkuuta 2013

Hyytävän kylmää

On se kyllä mukavaa, kun on työ josta tykkää. Vaikka viime aikoina on tullut kirjoitettua ahdistavista asioista, joita työhön liittyy, ei pidä unohtaa sitä tärkeintä. Minulla on mahtavat työkaverit toimipisteessäni ja työ jota oikeasti rakastan ja haluan tehdä. Koen jopa olevani siinä hyvä. Se, että kunnan tasolla kaikki asiat eivät toimi, on kuitenkin sivuseikka näiden ihanien rinnalla. Täytyy muistaa se! Eilen, kun palasin pieneltä lomaltani pariksi päiväksi töihin, oli kiva nähdä työkaverit, vaihtaa kuulumiset, niin työhön kuin yksityiselämäänkin liittyvät. Tuntui oikeasti hyvältä mennä töihin, eikä harmittanut yhtään, että ei ollut yhtäjaksoisesti putkeen tämä lomapätkä. Se kertoo aika paljon!




Ilta oli sateinen ja rauhallinen. Ukkostikin. Luonto sai janoamaansa vettä oikein kunnolla. Minä nautin viileämmästä säästä töiden jälkeen niin, että lämmitimme saunankin pitkästä aikaa esikoisen kanssa. Hän oli palannut mummin luota kotiin töissä ollessani. Meillä on kyllä leppoisaa yhdessä. Sain lisäksi luettua loppuun M.J. McGrathin Lumipoika- nimisen dekkarin. Pidin siitä kovasti, vaikka siinä kuvottavia asioita tapahtuikin. Edellinen suomennos, Jään muisti, oli mielenkiintoinen ekotrilleri myös. Päähenkilö on alkoholisoitunut inuitti, joten ihan tusinatavarasta ei ole kyse. Alkuperäiskansan elintavat ja traditiot olivat kiinnostavaa ja eksoottista luettavaa eikä juonikaan ollut hullumpi, kummassakaan. Suosittelen näin kesähelteellä viilennykseksi!

Jotenkin tämä näkymä kutkuttaa.
Kuva napattu täältä.

Jännittävää, miten alle kahdenkymmenen pudonnut lämpötila ihan oikeasti tuntui jollei nyt hyytävän kylmältä niin viileältä ainakin. Nopeasti sitä tottuu. Te olette varmaan jo kohta kurkkuanne myöten täynnä Kreikkaa, mutta kurkkasin juuri, että sinne luvataan sellaista 25-32 astetta lämmintä. Huomenna startataan Helsinki-Vantaalle ja sunnuntaina varhain lähtee lento. Jihuu, pian mennään!

12 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa lomamatkaa, jos ei enää 'törmätä' ! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se tulee tarpeeseen ja aion kyllä nauttia todella. <3

      Poista
  2. Mukavaa alkavaa lomaa etelän lämmössä! :)

    Hyvä työkaverit ja mieluisa työ ovat todella tärkeitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa!

      Olen samaa mieltä, kun töissä viettää kuitenkin arkena puolet valveillaoloajastaan, olisi kamalaa, jos se olisi yhtä tuskaa hankalien ihmisten kanssa. Minä olen kyllä onnekas!

      Poista
  3. Hyvää matkaa ja ihanaa lomaa!
    Tuskin maltan odottaa matkaraporttia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tulelekin sitten vasta reissun jälkeen kun olen ja aion olla nettipimennossa koko viikon. Tuleekohan mulle vieroitusoireita?

      Poista
  4. Oikein rattoisaa ja mukavaa matkaa ja hyvää lomaa!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, siitä varmasti tulee sellainen! Olen myös luvannut uida ja tuoda valokuvatodisteen teille ;-)

      Poista
  5. Hyvää matkaa! Toivottavasti teillä on mukava loma. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihan varmasti on! Nauttikaa tekin olostanne täällä!

      Poista
  6. Kiinnostavaa matka, toivottavasti menee kaikki tosi hyvin ... Hali hali ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haleista,

      jos voisin, toisin teille kaikille ihanille tuliaisia!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana