Sivut


perjantai 18. tammikuuta 2013

Varjoja paratiisissa

Pikkasen on varjoja paratiisissa, kuten olette lukeneet. Olen koittanut kaksi päivää tavoittaa Hengitysliiton korjausneuvojaa puhelimitse, onnistumatta. Tänään pitäisi Asumisterveysliitossa olla rakennusterveysasiantuntijan paikalla, koitan saada neuvoja häneltä. Nimittäin putkirikkomme kuivatusasioissa. Onni onnettomuudessa oli, että putki vuosi sellaisen liitoksen kohdalta, joka on normaalistikin vain kannen alla. Vähän niinkuin sellaisessa "lämmön/vedenjakomontussa". Vuoto korjattiin, valunut vesi imettiin pois ja puinen kansi vaihdettiin. Kysymys kuuluukin: kuinka huolehdin montun oikeaoppisesta jatkokuivatuksesta niin, ettei tule pysyviä haittoja. Katsotaan.

Keskiviikon sairaslomapäivän käytin rakentavasti tuota selvitellessä. Samoin kävin kurkistamassa sen ainoan asunnon jota en vielä ollut katsonut, sen, josta viime viikolla sanoin etten halua muuttaa niin kauas keskustasta, mutta epätoivon hetkellä varmaan sen käyn katsastamassa. Se tuli nopeammin kuin arvasinkaan. Epätoivon hetki. En ainakaan heti saanut oireita. Kiinteistönvälittäjä lupasi kysellä josko saisin yöpyä siellä yön tai pari, niin voisin olla ihan varma oireista taikka oireettomuudesta. Sittenpä alkaakin armoton pähkäily, mutta ei vielä mennä asioiden edelle.





Vaan kevennetään loppua kohden...

***

Varjo. Kuulkaas, aikamoisia läikkiä tai varjoja taisi olla eilen meillä vessassa. Kuopus istui pöntöllä ja minä pesin hampaita alushoususillani. Sellaisissa ...no, öh... pantterikuvioisissa. (Uskokaa kun sanon, että olen saanut ne ystävältä, eikä mitään muuta pantterikuosista päälleni eksy, ei nyt eikä ikinä!) Kuopus kysyi, että "Miksi sulla äiti on panssarivaunujen kuvia alkkareissa?" Kerroin, että ne on leopardikuvioita. "Ei voi olla, kun siellä on lisäksi tommonen ihmeellinen auto ja pyssykone." Liekö niitä varjoja vai sittenkin vähän kuviot pinkeinä ja venähtäneinä, tiedä häntä. Minähän en sinne asti taivu katsomaan.

Olisi ehkä parasta vaieta lopusta, mutta menköön. Kuopuksella on myös tapana rummuttaa kannikoitani, jos satun sopivasti lavuaarille hänen eteensä ja hihkua "pyllyrumpu". Niin tälläkin kertaa. Kuulostelin - tai tunnustelin, miten vaan - että nyt taitaa olla Kulkuset -laulu kehissä. Sitten pettikin pokka, kun hoilasin "kulkuset kulkuset riemuin helkkäilee..." ja lapsi läpsi rytmikkäästi peppuani. En tiedä tuleeko kenellekään muulle levottomia assosiaatioita?

Oikein rauhanomaista viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. taas kivat naurut, ihanat ne lapsukaiset ovat aina ne keksi jotakin semmoista josta me aikuiset saa nauraa ja iloita vaan ... heheh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todentotta, lasten kanssa saa kyllä nauraa... Ja sitähän sanotaan, että lasten suusta kuulee totuuden. Ei kyllä aina pidä paikkaansa ;-)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Se kyllä on. Olen usein sanonut, ettei tuon kanssa tylsää päivää tule, ja se kyllä pitää paikkansa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana