Sivut


perjantai 14. joulukuuta 2012

Autollani on suojelusenkeli

Hallelujaa, sain taas eilen kumipyörät alle. Ihanaa! Sama ystävä, joka katsastuksen aikana istui kädet ristissä isojen tyttöjen kaupan sovituskopissa, oli edellisyönä herännyt ja omien sanojensa mukaan "joutessaan rukoillut meidän autonkin puolesta". On se hyvä, että jollakulla on suhteet yläkertaan kunnossa. Pyynnöstäni lupasi sisällyttää Pösön vakituiseen iltarukoukseensa. Siellä kuulemma jo on minun rakkauselämäni. Brruuuuum vaan.

On niitä suojelusenkeleitä kaksikin. Oikeasti suurin kiitos menee luottokorjaajalleni. Muutenhan minä toimisin kuin ne tarhantädit joita suomin. Nimittäin ruokarukoillessa opettavat lapset kiittämään jeesusta vaikka ruoka tulee keskuskeittiöltä.

14.


On minulla muitakin kiitollisuudenaiheita. Olin alkuviikon kovin ahdistunut näistä yhteen kietoutuvista altistus-, auto-, asunto- ja raha-asioistamme. Asiat menivät jotenkin taas oikeaan perspektiiviin, kun eksyin erääseen lapsettomuutta käsittelevään blogiin. Blogin kirjoittaja oli kokenut sekä keskenmenon että kohtukuoleman. Luin hänen synnytyskertomuksensa; kuinka hän oli joutunut synnyttämään ja hyvästelemään kuolleen tyttönsä. Tuli itku ja syvä myötätunto. Kiitollisuus myös. Omista lapsista, elämästä, tästä kaikesta.

***

Ja nyt minulla on oma suojelusbuddhakin. Kiitos Mags!

Parempia kuvia Magsin ihanassa blogissa. 



***

Tänään käyn kokousreissulla kaupungissa hankkimassa myös joulua varten tarvitsemiamme ruokatarpeita, haen kuopuksen eskarista ja asetumme viikonlopun viettoon. Rauhallisen ja leppoisan sellaisen. Mitään pakollista ei ole ohjelmassa. Yhdet myyjäiset olis jos jaksais. Mennään fiiliksen mukaan. Ihanaa!

Ihanaa viikonloppua teillekin!

2 kommenttia:

  1. Kiitollisuus on niiiiin mun sydämenasia! Ei tarvitse monta hetkeä miettiä, kun voi olla kiitollinen monista asioista; päällimmäisenä omat lapset!
    Ihana, että sait auton jälleen alles!

    -Suojelusbuddha ;-D Jee-ee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mulla kaulassa (ja hiplaan se mahaa, ei haittaisi yhtään, jos raha-asiat vähän kuitenkin kohenisivat ;-)

      Luin jostain ihan vasta tällaisen ohjeen: listaa x asiaa joista voit olla kiitollinen. Mieti sitten oletko.

      Tuo on minusta niiiiin hyvä. Pidämme liian helposti monia asioita itsestäänselvyyksinä.

      Kuten autoa... mutta ihanaa, kun se on taas käytössä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana