Sivut


lauantai 26. elokuuta 2017

Hissuksiin

Olemme viettäneet prinssini kanssa rauhaiseloa. Kuopus lähti torstaina isälleen ja varmemman vakuudeksi vein autonkin huoltoon samana päivänä. Täällä olen ollut "jumissa". No ei vais, jalat kulkee ja niillä pääsee, ja lisäksi hain varmuuden vuoksi ystävän kakkosauton avaimet itselleni. En minä tosin sitä ole tarvinnut, olen käynyt lenkillä ja vötkistellyt - sillai sopivassa suhteessa. Aion jatkaa samalla linjalla.





Olen tehnyt palapeliä, lueskellut ja levännyt. Jotenkin tänä syksynä töiden alku on ottanut todella koville. Taitavat luonnonhomeet myös vaivata. Lepoa tarvitsee nyt erityisen paljon. Perjantaina heräsin lopullisesti puoli yhdeltä, asia, jota ei ole kyllä tapahtunut vuosikymmeniin.

Kaikki viime viikon Australian MasterChefin jaksot on tarkoitus tässä viikonvaihteen aikana väijyä myös, en oikein ole päässyt tänä vuonna rytmiin ja rutiiniin kiinni. Avaamme niin harvoin television, että en vaan muista illansuussa, että tosiaan, se on taas alkanut. 

Kuopus tulee huomenna - ja saa jo tullakin. Olen vasta opettelemassa siihen, että oikeasti olemme kaksin täällä, ja silloin kun hän on isällään, olen oikeasti yksin. Yksin olo on ihanaa välillä, mutta rajansa kaikella, kyllä kolme vuorokautta riittää vallan mainiosti!

8 kommenttia:

  1. Joo, kyllä siihen yksinäisyyteenkin kyllästyy jossain vaiheessa. Musta ainaki on tullu niin aloitekyvytön etten keksi enää itelleni kivaa tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon niin väsynyt ja rahaton, etten jaksa eikä oikein löydy sitä tekemistä. Niinpä tulee levättyä ja palapelin kokoaminen ei maksa mitään ;-)

      Mutta nautin toki, kun saan nukkua pitkään ja huolehtia vaan omista syömisistäni, hetken aikaa!

      Poista
  2. Välillä sellainen "oma aika" on kyllä ihanaa, mutta toki kohtuudella nautittuna.. Kyllä se varmasti aikansa opettelua vaatii..tsemppiä siihen♥ Noiden palapelien teko on kyllä hauskaa puuhaa..Aika sujahtaa kyllä tuossa hommassa ihan huomaamatta! Rauhaisaa viikonloppua sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde, samoin sinne♥

      Palapelit on sellaista hermolepoa kyllä viimeisen päälle, mä nautin. Kuten yksinolostakin, tietty. Kohtuudella, kuten säkin totesit!

      Poista
  3. Juuri pohdiskelin, että voisin nyt syksyllä aloittaa pitkään aikomani tilkkutyön teon. Jostain syystä sohva vain on kovin houkutteleva viikonloppuisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se sohva olis sitten kahta houkuttelevampi, jos siellä olis se tilkkutyö - vai mihin sitä meinasit?

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana