Sivut


keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Lomafiilis

Taas mitä mainioin päivä. Heitin kuopuksen kentälle ja kipaisin itse töihin. Lyhyestä pätkästä huolimatta sain mukavasti aikaiseksi, ja nyt minua ei stressaa enää ollenkaan jäädä lomalle. Tai siis tekemättömiä töitä ei juuri ole, joten ne eivät stressaa. Minä olen aina ollut sillä tavalla onnellisessa asemassa, että olen voinut luottaa kollegoihini ja siihen, että hommat hoituvat sillä aikaa kun olen poissa. Nykyään olen niin vähän paikalla muutenkaan, että sitä nyt ei tarvitse edes miettiä, mutta on se onni joka tapauksessa. Tänään teen samanlaisen tynkäpäivän ja sitten vielä yhden kokonaisen, jonka aikana voin varmistella, että mikään tai kukaan ei minua kaipaa sillä välin kun olen Kreikassa ja muutenkaan.

Esikoinen oli kotona valmistautumassa mökkireissun kavereiden kanssa ja liedellä pöhisi kasvispöperöä. Piirakka sen alle oli jo jääkaapissa odottelemassa. Sen verran reilusti täytettä oli pilkottu ja valmistettu, että kun pyöräytin oman taikinan, sain minäkin piiraan itselleni ja iltavieraille. Pupuvahti käväisi kuuntelemassa käyttöohjeet ja muutenkin vaihtamassa kuulumisia. Hän tulee meille asustelemaan siksi aikaa kun olemme poissa. 





Illalla käytin kuopusta vielä hänen viikottaisissa treeneissänä ja sitten vahtasimme (taas) futista televisiota. Matsien välillä maltoimme sitten saunoa päivän hiet pois. 

Jotenkin on jo ihan lomafiilis!

4 kommenttia:

  1. Oi ihana piirakka! Meilläkin käy tänään ihmisiä, enkä tiiä pitäskö niille tarjota kahvit vai käyvätkö vain äkkiä. Jos kahvit, niin pullaa kans. Jos pullaa, niin se olis tehtävä gluteenitonta tai haettava kaupasta jotain ja pakastettava se sitten...

    Mie en ole etelänreissuihmisiä ollenkaan, mutta kyllä mie oon iloinen (ja pöljää kyllä mutta jännittääkin) sun puolesta, kun saat valmistella sitä reissuanne ja sitten lähteä sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sä oot ihana <3 Mukavaa, että oot hengessä mukana!

      Mä oon samanlainen tarjoomusten suhteen - paitsi parhaan ystävän kanssa ei tarvi koskaan miettiä. Tarjoaa mitä on ja jos ei oo mitään, niin pelkät kahvit (mutta se käykin meillä usein, se on eri asia).

      Poista
  2. Namskis mikä piirakka! Mä täällä tein just lettutaikinaa pulloon :)
    Reissu vaan lähenee. voi että! Jotenkin on ihan melkein mukana, kun tietää ja tuntee ne paikat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piirakka myös maistui, ihanaa sydä välillä muiden laittamaa ruokaa.

      Te ootte kyllä ihanasti hengessä mukana <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana