Sivut


tiistai 1. joulukuuta 2015

Hädässä ystävä tunnetaan

Hrrr, eilinen oli kyllä minunlaiselleni ennakoijalle ja aikatauluneurootikolle oikea koetinkivi. Olin varannut esikoiselle sen lääkäriajan lähikaupungista niin, että ei pitäisi tulla kiire, vaan kuinkas kävi? Lähdimme tuntia aikaisemmin vaikka matkaa on vain puolen tunnin verran, mutta kun kaupunki, pysäköinti, ilmoittautuminen ja niin edelleen... Aika oli puolen tunnin mittainen ja kun sain esikoisen odotushuoneeseen kipittelin täsmäostoksille kaupunkiin. Ekokauppa, hörhökivikauppa, kahvikauppias-tuttumme pikainen tervehtiminen, ruokakauppa ja vielä toinenkin, josta ostin kuopuksen joulukalenterin. Haluamansa oli loppunut täältä meiltä maalta. Superäiti. Kaikki tuo puolessa tunnissa ja kaameassa tuulessa ja sateessa. 

Kun pääsin takaisin, esikoinen istui edelleen odottamassa. Daa, olenhan minäkin jonottanut tämän ihanan Osmo Soininvaaran näköisen menninkäisen vastaanotolle pääsyä joskus pitkäänkin, mutta en koskaan niin, että olisi ollut joku deadline tiedossa. Meillä oli, koska kuopus piti noutaa bussipysäkiltä - omalta paikkakunnaltamme - tiettyyn aikaan. Loppujen lopuksi esikoinen pääsi lääkärille 50 minuuttia myöhässä. Jäin odottelemaan vielä ihan rauhassa, mutta kun hänen puolen tunnin aikansa venyi 50 minuutiksi rupesi minulla jo olemaan vähän stressiä. Kyselin ystävältä apua, ja vaikka hän oli menossa kokoukseen suunnilleen samoihin aikoihin kun bussin piti saapua, lupasi päivystää varmuuden vuoksi pysäkillä ja varmistaa, ettei kuopus jäisi yksin tuuleen ja tuiskuun, pimeään. Me maksoimme, kiisimme parkkihalliin ja pikana kohti valtatietä.


Tätä kaveria piti ehtiä vastaan.
Kuva parin viikon takaa, kun tutkailimme, mitä löytyy
rikkinäisen cd-soittimen sisältä...




Keli oli - tietysti - ihan kaamea, räntää tuli taivaan täydeltä ja muuten oli umpipimeää. Huristin minkä turvallisesti pystyin ja pistäydyimmepä vielä matkalla grillilläkin, ettei esikoinen kuollut nälkään. Ihana ystävä istui autossa kyytiläinen mukanaan pysäkin kohdalla. Me kurvasimme siihen ja teimme läpsystä vaihdon. Kun olin kiitellyt ja hyvästellyt ystävän, laitoin heijastimen hihaan ja kipaisin pysäkille. Samalla hetkellä bussi tuli. Puuh!

Vihaan kaikkea tuollaista säätämistä, mutta hyvin tässä tietenkin kävi. Ja sain taas muistutuksen miten mahtavaa on, kun on avuliaita ihmisiä ympärillä!