Sivut


torstai 19. marraskuuta 2015

Taikuri Luttinen

On taas kuun kahdeksannentoista päivän kuvan aika (kymmenen kuvaa kesään -haaste).

Nyt on ihan pakko laittaa kaikki kolme alekkain, uusimmasta vanhimpaan, kas näin:


18.11.


18.10.


18.9.


On tuossa nyt jonkinlaista eroa havaittavissa - ja ei siis ihme, että välillä vähän hirvittää tämä tuleva talvi. Pitkä ja pimeä...

Eilen oli pitkä ja hektinen päivä. Ensin töissä palaveri jota vähän pelkäsin. Se meni kuitenkin varsin hyvin ja kantanee ihan hyvää hedelmää. Omalta osaltani aloitin jo joitain muutoksia, joten työpäivä menikin lähinnä siivoillessa ja järjestellessä. Sama jatkuu tänään.

Sitten kun oli aika lähteä kotiin, käväisin pikaisesti kaupassa ja kiisin laittamaan ruokaa. Aikaa ei ollut liemmälti hukattavaksi, koska piti paitsi käydä katsomassa että vanhempainyhdistyksen puffetissa oli kaikki hyvin myös ehtiä kokoukseen illalla. Puffetin jälkeen kiikutin kuopuksen kaverilleen ja ajoin MLL:n syyskokoukseen. Vaikka olen viime aikoina pikemminkin miettinyt vastuiden vähentämistä, sain jostain kumman syystä päähäni ilmoittautua hallitukseen varajäseneksi. Sanoin kyllä, että aion olla tosi varavaravara. 

Sitten hain kuopuksen ja pistin aiemmin valmistamani pannaritaikinan uuniin. Sen kypsyessä söimme terveellisemmän osuuden iltapalasta ja herkulla sitten vatsat lopullisesti täyteen. 

Ei tarvinut unta illalla houkutella.

Tänään on iltavuoro ja sitten voikin taas levätä. 

On tämä äitinä olo välillä sellaista jongleeraamista!

6 kommenttia:

  1. Mäkin tein eilen pannarin vissiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Hääpäivän kunniaksi, nääs. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä syy...Onnea! Meillä syödään useammin, kun se on helppo kotitekoinen herkku (yleensä) viikonlopuille.

      En muuten lakkaa ihmettelemästä sun rytmiä, vaikka nyt ei edes tarvitsisi herätä. Varhainen lintu jne ;-)

      Poista
    2. Juu, varhainen kotka nappaa haaskan! :D Samaa ihmetteli Pienin, että miksen nuku, kun saan. Mä oon vaan tottunut tällaseen rytmiin. Ja nyt kun on kaikki univelatkin jo kuitattu, niin ei edes nukuta. En muista, milloin olisin herännyt esim. vasta klo 9. Ja sitten on tietty ikä: vanhat ei tartte niin paljoa unta. ;)

      Poista
    3. No täytyy myöntää, että samanlaista on huomattavissa viikonloppuisin: vaikka joka toinen viikonloppu saisinkin nukkua määrättömän pitkään, harvoin tulee köllittyä tuoa ysiä podempään. On sisäinen kello lasten myötä muuttunut niin, että iltaunisuus voittaa hyvin usein.

      Poista
  2. Goooosh, johan tuollainen aikataulutuskin stressaa! Mutta toisaalta saa tyydytyksen, kun siinä onnistuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta ... oli minuuttiaikataulu. Mutta mulla harvoin on, joten osaan vaan sitten arvostaa sitä, että normaalisti on paljon lungimpaa. Toki myös sitä, että onnistun tuossa tavallaan-multitaskaamisessa ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana