Sivut


keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Huono tuuli

Jos eilen oli otsikkona hyvä tuuli, paha tuuli, niin kyllä oli se paha. Tai huono. Eilisen.

Edelleen oli varsin flunssainen olo.

Takana oli suht uneton yö syistä jotka jääköön mainitsematta. (Ei, ei todellakaan liity mitenkään positiivisessa mielessä miehiin...)

Olin siis töissä rättipoikki.

Kotona teini tussahti jostain - minun näkökulmastani - ihan mitättömästä asiasta. Lohduksi sanottakoon, että en muista, milloin moista olisi viimeksi tapahtunut. Saimme kuitenkin asian hoidettua suht asiallisesti siitä huolimatta.

Kun olin vienyt kuopuksen kaverille leikkimään (jeee!) kävin mittaamassa muistolaatan koon uurnalehdon kivipaadessa. Isälleni pitäisi teettää sellainen. Niin, ja tuhkakin pitäisi sirotella. On vähän jäänyt se asia. 

Ryhdistäytyä pitäisi.

Kaikkea pitäisi.





Töissä oli eväänä kaksi palaa teiniltä jäänyttä pizzapalaa. Valkosipuli oli muuttunut neonvihreäksi (!) eikä hän suostunut koskemaankaan niihin. Minä höyläsin juustoa päälle ja lämmitin mikrossa. Ihan syötävää. Mutta: olin ähky koko päivän. Ei parantanut väsymystäni lainkaan. Pystyin syömään juomaan ainoastaan pari isoa lasillista hunajameloni-appelsiini-mangosmoothieta sen lisäksi illan aikana. Olen näemmä tottunut tuoreruokaan.

Tänään pääsen hengitysliiton korruptiopäivälliselle, koska olen kuulemma ollut niin ihana ja aktiivinen. Ähky taas luvassa, mutta ilmainen päivällinen on ilmainen päivällinen. 

Kyl täält taas noustaan, semminkin, jos esikoisen suunnitelmat toteutuvat ja hän lähtee perjantaina kaverilleen Kokkolaan. Kuopus menee isälleen myös ja molemmat palaavat aikaisintaan maanantaina. Niin, ja minulla siis alkaa loma perjantaina. 

Hmm, lapsivapaa ... loma ... kuulostaa siltä, että pitää kehitellä suunnitelma!

6 kommenttia:

  1. Korruptiopäivälliset :D
    Mulle tulee kans nykyään ähky, jos syön jotain vehnällistä. Kai se tuli ennenkin, mutta se tila oli silloin varmaan ihan normaali.

    Valkosipuli menee tosiaan joskus vihreeksi. Voi että, onko mun nyt tehtävä jotain gluteenitonta pizzaa, kun kuolaan vihreää valkosipuliakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teepä kuule, välillä pitää ihmisen herkutella!!! Mä luulen, että vähän niin kuin sulla se ähky niin mulla oli väsymys sellanen jatkuva tunne. Nyt oon paljon pirteämpi kun syön tuoretta. Tosin en just nyt, mutta siihen onkin syynä flunssa ja erinäiset muut jutut.

      Ja korruptiopäivällinen, totta kai ;-)

      Poista
  2. -isi-.. elämää konditionaalissa sanoi aikoinaan eräs ystäväni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä... ja tässä tapauksessa osana oli myös mun oikea isi ;-)

      Mutta vein juuri uurnan seurakuntatalolle. Pari asiaa siis hoidettu!

      Poista
  3. Joskus on niitä päiviä kun kaikki on vähän tahmeaa..
    -a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta!

      Onneksi eilen oli jo parempi päivä!

      Mukavaa loppuviikkoa sulle -a

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana