Sivut


lauantai 1. marraskuuta 2014

Voi yksinäisen naisen viedä marraskuu



Vai voiko?









No niin nyt alkoi sitten Se Kamala Marraskuu. Ja minä tein heti alkajaisiksi suuren oivalluksen: vaikka asiat ahdistaisivatkin, voi silti olla onnellinen. En tiedä saako tällaista tunnustaakaan, mutta taas, yhä useammin huomaan olevani sikamaisen onnellinen. Pysähdyn sanomaan sen pojille: "Minulla on mukavaa teidän kanssanne. Eikö meillä olekin leppoisaa?" Kotona sujuu, en kuormitu kotitöistä enkä lapsista, pojat auttavat, ovat ihania. Arki soljuu uomissaan. Autolla ajaessa, auringon paistaessa joskus tulee pakahduttava tunne: minulla on - kuitenkin - kaikki hyvin. Minä olen onnellinen. Laulan täyttä päätä ja hymyilen itsekseni kuin irvikissa konsanaan. Ja näitä tapahtuu yhä useammin.

Se, että välillä vituttaa Asiat, ei muuta minun elämääni onnettomaksi. Toki nämä olemassaolevat ongelmat välillä painavat mieltä maahan (altistus, asunto, raha...) mutta ne eivät tee minusta onnetonta. Siinä on iso ero. Ehkä minä olen tottumassa siihen ajatukseen, että tilanne ei tästä kohene ja näen helpommin sen ohi ja yli. Sitä paitsi meillä on leipää pöydässä, kasviksia ja hedelmiä päivittäin ja leivänpäällystäkin useimmiten. Jos leipä ei ole liian leveä meilläkään, niin se ei ole kuitenkaan niin levällään maailmalla kuin vaikkapa tuolla kuvan pölypussimyyjällä. Tai sillä harmonikansoittajalla, joka torstaina kävi kunnassamme esiintymässä ja jolla oli 11 maksanutta katsojaa.

***

P.S. Aamulla oli kymmenen astetta pakkasta kun heräsin. Oikein makea marraskuu.


Mitäs jos taas lähtisi mukaan.