Sivut


sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Valloittava vapaa-päivä

Otetaan yksi vapaapäivä.

Vietetään rauhallinen aamu kun esikoinen nukkuu.

Tuijotetaan hänen kanssaan vähän aivotonta viihdettä televisiosta ja viedään sitten junalle kohti mummilaa.

Käydään asuntonäytössä toteamassa, että vaikka pohja olisi hyvä, vaikka liian keskeisen sijainnin ja saunattomuuden yli pääsisi, niin ja sen, ettei omaa pihaplänttiä ole, siitä ei pääse yli eikä ympäri, että päässä pyörii ja ääni meinaa heti hävitä, kun asunnossa kiertelee. Unohdetaan tämäkin haave.

Mennään metsään etsimään suppilovahveroita. Todetaan, että niitä saa vielä odottaa mutta törmätään yllättäen tuttuun keskellä metsää. Kyllä maalla on ihanaa! Ajatellaan myös blogiystävää joka suositteli luontoterapiaa. Kiitos! Ollaan kiitollisia blogiyhteisöstä muutenkin. Teistä on tullut hurjan tärkeitä!

Palataan kaupan kautta kotiin ja päätetään että siivousta voi lykätä vielä yhden päivän. Kuka nyt vapaansa siihen käyttäisi?

Lämmitettään uunissa mozzarellatikkuja ja nautitaan ne omatekoisen tsatsikin kera.

Ajetaan vielä erikseen kylälle, kun rupeaa tekemään mieli jälkiruokaa. Ostetaan sekä suklaata että salmiakkia, kun ei osata päättää kumpaa tekee enemmän mieli.

Korkataan siideri ja istahdetaan se kädessä terassille lukemaan. Nautitaan kesäisestä lämmöstä ehkä viimeistä kertaa.

Luetaan höpöhöpökirjaa pitkin iltapäivää.

Rapsutellaan pupuja.

Saunotaan yksin ja hiljaa omassa saunassa. Ystävänkin mökille olisi voisi mennä mutta päätetään pysyä kotosalla.

Otetaan lasi punaviiniä. Toinenkin.

Mennään nukkumaan kun nukuttaa ja nukutaan niin pitkään kun on tarvis.


attachment wumo
Eikös me aika vasta keskusteltu liikenneympyröistä?
Kuva Mikael Wulff ja Anders Morgenthaler napattu täältä.

Asialliset hommat suoritetaan mutta muuten ollaan kuin ellun kanat.

Mitä muuta sitä ihminen muka tarvitsee?!?

***

Tekemistä havaijilla - oli joku etsinyt ja tänne tullut. Voi pojat, minä keksisin kyllä itsekin vaikka mitä, ihan ilman googlea.