Sivut


torstai 7. marraskuuta 2013

Pientä piristystä

Mielialaani kohentaakseni lähdin eilen töiden jälkeen pienelle lenkille. Tassuttelin reppu selässä kylillä ja hain kuopuksen jalkaisin myös iltapäiväkerhosta. Toki sitten etsiydyimme yhdessä työmaani parkkipaikalle ja autolla kotiin. Piristi vähän. Se myös, että kuopus tuntuu pitävän iltapäiväkerhosta. Ihanasti hän soljahtaa uusiin juttuihin ja uuteen rutiiniin, ainakin näin alkuun tuntuu siltä. Se ilahduttaa. Kuten myös se, että kun kysyin esikoiselta tekisikö meille piparkakkutaikinan, se vastasi epäröimättä "Tottakai!" Niinpä me sitten leivottiin eilen syksyn ensimmäiset piparkakut ja hauskaa oli.


Tuo alhaalla keskellä on Angry Birds -pipari...


Tänään on aamuvapaa. Ihanaa! Jotenkin se taas tuntuu tulevan tarpeeseen. Esikoinen on ollut huonovointinen koko viikon, kuopuskin sanoi eilen, että on "alakuloinen olo". Töissä takkuaa edelleen sen uuden järjestelmän kanssa ja muusta en edes aloita.


***

Olen muuten lukemassa mainiota kirjaa: Fredrik Backmanin Mies, joka rakasti järjestystä. Kirjoittaja on "Ruotsin Tuomas Kyrö" tai ainakin tätä romaania voi alun perusteella suositella Mielensäpahoittajan tai vaikkapa Petri Tammisen ystäville. Katsotaan, mitä jatko tuo tullessaan, ja toivotaan, että sekin vähän piristäisi tätä alakuloista mieltä!

Suomi on tutkimuksen mukaan  Euroopan neljänneksi onnellisin maa. Jotenkin ei juuri nyt tunnu siltä.

4 kommenttia:

  1. Lämpöisiä ajatuksia sinne Majan suuntaan ja muista ettet ole yksin! Täällä korvessakin on elo tällä hetkellä aikas tiukkaa ja se vaikuttaa kaikkeen ja kaikkiin mutta onhan näitä ollut ennenkin eikä periksi anneta. Väsyttää, kait tuo tauti sen tekee vaan ei saa jämähtää sohvalle sillä siitä on päivä päivältä vaikeampi päästä irti ja se on kaiken menoa jos siihen jämähtää.
    Pusuja ja tietysti onnea kaikissa asioissa sulle toivotan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taasen toivotan paranemisia sinne päin. Ja sitä, että sohva irtoaisi selästä sitten kun on tarpeeksi hyvä olo pystyssä pysymiseen.

      Koitetaan jaksaa, vaikka tiukkaa välillä tekee.

      Pusu!

      Poista
  2. Otin kuvat isommaksi, että sain ihailla Angri Böötä lähemmin ja silmiin osui siellä kaakelissa oleva tipunenkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kaakelissa oleva tomaattitissi on joskus päässyt ihan itsekseenkin kuvaan ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana