Sivut


sunnuntai 11. elokuuta 2013

Marttojen sadonkorjuuaika

Vaikka perjantain yleistunnelma meinasi kallistua vitutuksen puolelle, oli siinä paljon hyvääkin. Käytiin sateen uhasta välittämättä poikien kanssa ratsaamassa kantarellipaikka ja oi joi, saalis oli taas iso kulhollinen herkkua. Piti sitten kutsua ihan ystävä illalla kylään auttamaan syömisessä. Hän toi vielä tullessaan saamiaan spagettikurpitsoita. Ne olivat minulle aivan uusia tuttavuuksia, mutta onneksi on google. Löysin pari reseptiä joista sitten sovelsin omani. Uunissa paahdettua spagettikurpitsaa pestokastikkeella. Siitä tuli varsin maukasta. Kantarellileivätkin siinä sivussa upposivat parempiin suihin ja samassa uunissa kypsyi myös kantarellipiirakka. Annoin osan ystävälle kotiin viemisiksi ja palastelin loput pakkaseen. Sieltä on helppo napata evääksi töihin.  

Lauantaina jatkui sama teema. Mikä ihmeen marttavimma minulle oikein iski? Kävimme kuopuksen kanssa poimimassa vadelmia. Esikoinen oli vapautettu palveluksesta, koska hän leipoi niistä sitten piirakan. Lisäksi innostuin keittelemään toisesta spagettikurpitsasta hilloa. Aika hemmetin hyvää sitruunan, inkiväärin ja hillosokerin kera. Tästä tuli kerralla uusi suosikki luonnonjogurtin ja luomumyslin seuraksi aamupalapöytään. Esikoisen kanssa saimme myös viimein päällystettyä ja ripustettua keittiön seinälle palapelin, jonka jo keväällä saimme valmiiksi. Vaihdoin lakanat ja pesin pyykkiä, mutta siivous jäi lakaisemisen asteelle, sentään! Siihen vielä päälle yleisurheilua ja lauantaisauna, niin a vot. Leppoisa perheviikonloppu siis.




***

Perjantain piristyksiä:

Kotipihallamme, olin juuri kurvaamassa omalle paikalleni kun kuopus jo irroitteli turvavöitä. Huomautin, että vyön saa avata vasta kun ollaan täysin pysähdytty ja auto on sammutettu. Olin hakemassa häntä kaverin luota ja kuulin maailman parhaan selityksen virheelleen: "Mut kun mä mietin leikkejä Aleksin kanssa ja mun aivot ei siksi toiminu kunnolla. Osa mun ajatuksista oli aivojen ulkopuolella, ne niin kun leiju mun sisuksissa ja mä menin siksi vähän sekasin." Mitä tuohon nyt voi enää sanoa?!? 

Illalla kuopus leikki Star Wars-aluksilla ja huuteli vähän päästä "Meideli meideli". Meni hetki ennen kuin hoksasin, että apua kai siinä sitten huudettiinkin. Kuka väittää, että arki on tylsää?

8 kommenttia:

  1. Spagettikurpitsa kuulostaa mielenkiintoiselta raaka-aineelta. Googlasin vähän reseptejä minäkin, kun en ole siihen koskaan törmännyt. Joku sanoi sitä makeaksi. Mitä sinä ajattelet sen mausta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se sopi oivallisesti makean hillon pohjaksi mutta musta tuossa uuniversiossa jonka tein (koversin siement pois, täytin kolon pesto-juusto-sipuliseoksella ja kuorrutin vielä eri juustolla) makeus ei kyllä tullut yhtään esiin. Joten sopii myös ruokien raaka-aineeksi. Mielenkiintoinen tuttavuus tämä!

      Poista
  2. Mitäs me martat!
    Minkähänlaisia kivoja ajatuksia on ne, jotka on aivojen ulkopuolella? ;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Martat rules!

      Tuota, mä luulen, että ne on aika villejä ajatuksia. Joskus tuntuu, että suuri osa mun ajatuksista on ihan just kans aivojen ulkopuolella, niin älyvapaita ne on ;-)

      Poista
  3. Kuulostipa mukavan työntäyteiseltä päivältä. Spagettikurpitsasta en ole minäkään ennen kuullut, mutta hillo kuulosti tosi hyvältä. Meillä tehtiin lauantaina poikien huoneiden suursiivous. Onneksi mies päätti niin, sillä itse en olisi siitä urakasta selvinnyt varmaan viikossakaan. Nyt oli kaikki touhussa mukana. Ja menihän se päivä niinkin. Tosin yksi kunnon riitakin piti saada väliin, mutta onneksi kaikesta selvittiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, siivouspäivät saa aina munkin pinnani kiristymään, mutta onneksi sulla oli apua ja selvisitte vaan yhdellä riidalla ;-)

      Hillo on aikas namia ;-)

      Poista
  4. Nyt olen kyllä niin monessa blogista lukenut kehuja kurpitsahillosta, että kokeilla sitä täytyy :) Kaupan kautta on kyllä mentävä kun oma sato taitaa jäädä kahdeksi kolmen sentin mittaiseksi pötkyläksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä ei paljjon iloa ole kolmelle hengelle. Ei edes yhdelle yksinäiselle naisihmisellekään... Mutta tuo oli niiiin hyvää. Suosittelen!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana