Sivut


maanantai 23. tammikuuta 2012

Uusi viikko, uudet kujeet

Olipas mukava viikonloppu! Kuopus oli torstaista sunnuntaihin isällään ja esikoinenkin meni lauantaina mummolaan, joten sain oikein kunnolla vapaata. Ja mitä luksusaikaa: rakas ystäväni täytti 50 vuotta ja juhlistimme uudelle vuosikymmenelle siirtymistä lähikaupungissa. Kokoonnuimme ensin kymmenen naisen voimin ihanaan sisustusliikkeeseen jossa meillä oli yksityisesittely ja pientä purtavaa. Seuraavaksi siirryimme ravintolaan missä nauru raikui, söimme ja joimme hyvin ja jäimmepä vielä hotelliin yöksikin. Vaikken aamiaisihminen olekaan, hotelliaamiaisiin voisin tottua... Ja luomusampanjaan yömyssynä myös!


Kuva Alkon sivulta

Mahtavaa naisenergiaa lauantaina ja sunnuntaina leppoisaa oleilua poikien kanssa kotona. Ja tietysti vaalivalvojaiset vielä illan päätteeksi. Todella kutkuttava ilta. Kutimet kädessä jännitin ehdokkaani puolesta ja hän pääsi kun pääsikin toiselle kierrokselle. Täytyy sanoa, että sitten eduskuntavaalien on tapahtunut jotain edistystä ilmapiirissä. Jytky oli mielestäni pelottava väläys suomalaisten sielunmaisemasta. Se, että vihreä homo pääsee presidentinvaaleissa näinkin pitkälle, on loistavaa. Vastajytky! Voin jälleen uskoa meihin suomalaisiin. Hyvä me!


Ostin ihanan tuikkulyhdyn sisustuspuodista. Kuva on kyllä aika pimeä...
Viikon ajatus Onnistujan päivyristä:

Ole mikä olet ja sano mitä tunnet, koska siitä häiriintyvillä ei ole väliä ja tärkeät ihmiset taas eivät pane pahakseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Marjaana