Sivut


perjantai 6. tammikuuta 2012

Keppiä ja porkkanaa

Valitin toissa päivänä jumiutuneita hartioitani - johtunee liiallisesta makoilusta, laiskottelusta ja työntekemättömyydestä - ja eilen rakas ystäväni toi minulle jumppakepin.
Kuvassa on myös jumppakeppi, tai ainakin osa siitä (mutta ei porkkanaa)


Vaikka tarkoitus oli eilisellä shoppailureissulla lähinnä toimia kuskina esikoiselle, joka osti joululahjarahoillaan itselleen uuden maton ja keittiövaa'an (!), tarttui mukaani yhtä sun toista "uuteen kotiin".


Parhaan löydön kuitenkin tein illalla, kun olimme matkalla naapuriin iltapalalle: metallinkeräyksestä löytyi kaunis tarjotin. Se pääsi ainakin toistaiseksi paraatipaikalle pöydälle kynttilöiden alle.



Meillä on jo joulukoristeet kerätty ja tänään vietämme laiskan päivän. Luvassa on saunomista, tukan takuttamista ja ehkä leffakin esikoisen kanssa. Sitä surullisen kuuluisaa laatuaikaa.

Minä olen sitä mieltä, että tavallinen, rauhallinen kiireetön arki on parasta laatuaikaa niin lapsille kuin parisuhteellekin.

Paitsi, että yksi mulkosilmäinen veijari oli piiloutunut Kivi-tuikkujen taakse


Ei varmaan kenellekään ole jäänyt epäselväksi, että meillä rakastetaan kynttilöitä?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Marjaana