Sivut

tiistai 6. joulukuuta 2016

Hyvää itsenäisyyspäivää

Yhdeksännenkymmenennen yhdeksännen itsenäisyyspäivän kunniaksi kävimme kurkkimassa Presidentinlinnan kieppeillä - tosin paria päivää etuajassa. 




Oikeasti matka oli kyllä Suomenlinnan Pokemoneja tutkailemaan, mutta jo ennen sitä törmäsimme kummallisiin otuksiin:



Tuo ylempi matkasi kanssani, alempi jäi porsastelemaan kavereidensa kera niille sijoilleen.




Melko viileäähän Helsingissä usein tähän aikaan vuodesta on - se oli tiedossa - mutta kun lisättiin vielä suhteellisen navakka tuuli ja ajoittainen lumituisku, oli Suomenlinnan reissu kyllä omanlaisensa elämys. 


Sormet jäässä ja kamera epätarkka...


Onneksi seura oli hyvää ja huumorintajuista. Kukaan ei valittanut, pikemminkin nauratti ja huvitti moinen. Illan päälle hotellihuoneessa pojat katselivat leffan ja herkuttelivat, me istuimme alabaarissa lämmittävällä glögillä. Uni tuli kyllä kaikille varsin nopeasti, koska oltiin oltu ulkona ja käveltiin paljon.


Pikachukin pääsi matkaan mukaan


Ihanan hotelliaamiaisen jälkeen vielä kävimme vähän tuliaisostoksilla ja Töölönlahdella jahdissa. OnniBussi kuskasi meidät mennen tullen. Ihan ei mennyt niin kuin Stömsössä mutta hintansa väärti se kyllä oli. Menomatkalla lämmitysjärjestelmä oli rikki ja istuimme palttoot päällä koko matkan. Hanskojakin tarvittiin jossain vaiheessa. Paluubussi taas piti vaihtaa jo ennen lähtöä, kun jäähdytysjärjestelmä ei toiminut. Keskimäärin siis ihan hyvät lämpötilat 😀.

Reissu uusitaan varmastikin kesällä kun ilmat ovat suotuisammat ja Lintsikin auki. Sitä odotellessa!

maanantai 5. joulukuuta 2016

Jaloissa tuntuu että on käyty

Olimme eilen ja tänään Helsingissä Pokemon-reissulla kuopuksen, hänen ystävänsä ja tämän äidin kanssa. Varsin onnistunut reissu, kaikin puolin.



Myös Pokemonien osalta.


Voi hitto, se on Ditto!


Kerron lisää myöhemmin, tulin vain ilmoittautumaan ja nyt aion lämmitellä merituulen jäykistämät paikkani sekä glögillä että saunalla. 

Ihana olla kotona!

perjantai 2. joulukuuta 2016

Kuka on tepastellut terassilla?

Onko se sininen lintu 






vai sittenkin enkeli?


***

Leppoisaa viikonloppua ystävät!

torstai 1. joulukuuta 2016

Asteikolla yhdestä kymmeneen

Rakastan tilannekomiikkaa, sanoilla leikittelyä, hyvää - ja välillä kieltämättä vähän huonompaakin - huumoria. Esikoisen kanssa meillä on natsannut huumorintajut yhteen jo pidemmän aikaa. Nyt, kun hän on ollut Slushissa olemme revitelleen kuopuksen kanssa oikein kunnolla. Eipä tarvitse huolehtia siitä, kun ensimmäinen muuttaa kotoa pois: jäljelle jää vielä yksi, jolla on myös rautainen huumorintaju ja mieletön tilanteiden taju. 

Olemme nauraneet, ulvoneet suorastaan, välillä. Eilen olin ajaa ojaan, kun kirpparikäyntimme jälkeen lähdimme hakemaan kanalasta munia ja kuopus pisti päähänsä ystävälle joululahjaksi löytämäni huivin ja sen päälle pienen paistinpannun. Sheikki suoraan Saudi-Arabiasta. Uskontona vissiin jotain lentävän spagettihirviön pastafarismin tapaista. Kuopus oli muuten esitellyt kyseisen lahkon elämänkatsomustiedon opettajalleen, joka ei ennestään ollut moiseen perehtynyt lainkaan. Olivat kuulemma saaneet hyvät naurut tunnilla(kin).



Kuva otettu 11/14, joten todistusaineistoa
outoudesta löytyy parinkin vuoden takaa



Tuota ennen aamulla poika väänsi naamansa kummaan ilmeeseen ja väitti, että hän on ainoa normaali ihminen tässä perheessä. Onhan se totta, että hassuttelen paljon ja välillä minua kielletään olemasta outo. Tästä sukeutuikin hauska keskustelu siitä, miten kummallisia olemme ja koemme olevamme asteikolla yhdestä kymmeneen. Neljä on kuulemma höpö, viisi höpsö, kuusi kummallinen, seitsemän omituinen ja kahdeksan outo. Yhdeksän ja kymmenen olivat varattuja hullulle ja sekopäälle.

Höpö kuopus pelasi vielä kotimatkalla jotain peliä, jossa hän oli välillä lainsuojaton ja välillä lainsuojallinen.


Elämä on kyllä välillä ihanaa, ja ihan naurettavaa!

tiistai 29. marraskuuta 2016

Kesäisiä kuvia

Ihana haaste, jossa oli tarkoitus penkoa arkistojen kätköistä kesäisiä kuvia. Kylläpä tuli mainio fiilis pelkästä katselemisesta.




Nyt tämä sama näkymä on tällainen:




Meidän kesäämme kuuluu olennaisena osana pihalla puuhailu. Tässä vähän eksoottisempaa aktiviteettia, kun kuopus heittelee pakastamiamme lumipalloja keskellä kesää.





Vaikka en mikään puutarhaihminen tai viherpeukalo olekaan, nautin kauneudesta, kukkasista ja kesän vehreydestä. Tämä kuva on Vivamosta, Lohjalta. Upea hiljaisuuden puutarha!





Ennen kun muutin tänne paikkakunnalle kävin muutamia kertoja etukäteen tutustumassa ja katselemassa asuntotarjontaa. Muutama paikka teki minuun heti vaikutuksen. Yksi on pieni punainen mökki heti rautatieaseman lähettyvillä (asuisinkohan minä joskus vielä siinä?), toinen tämä kannasmainen tie, joka vie nykyiseen asuinpaikkaamme. Edelleenkin, melkein joka päivä muistan ihailla ja ihastella järven kauneutta, sitä, että se on joka päivä, miltei joka hetki eri näköinen. Ei tavalla kaunis. En haluaisi turtua siihen koskaan!





Samaista järveä käyn välillä ihailemassa lähempääkin kuin ohi ajaessani. Tässä päiväkahvi ennen kesäistä iltavuoroa.




Ihan tavallisetkin paikat näyttävät ja tuntuvat kesällä kauniilta. Tässä makoilimme kuopuksen kanssa koulun pihalla hämähäkkikeinuissa, tuijotimme taivasta, pilviä ja vähän muutakin ympäristöä.





Näitä rakastan myös. Kesäisiä auringonlaskuja.




Kyllä se sieltä taas tulee. Kesä!

maanantai 28. marraskuuta 2016

Joskus ahdistaa

Tietääkö joku (muu kuin Helmi) sitä tunnetta, kun on ostanut kaksi 3,90€ maksanutta mattoa pupujen lämmikkeeksi ja kotona kaduttaa "kun tuli tuhlattua". Olisi se tahrainen ja pureskeltu ehkä vielä hetken välttänyt. 

Tai kun menee paikalliseen (niin, kuka ylipäätään menee paikalliseen, kun ei ole rahaa?) ja koko illaksi pitää riittää yksi tuopillinen ja sen jälkeen kädet ristissä toivoo, että jäävedestä ei velotettaisi erikseen. Ja aamulla on huono omatunto, vaikka tilaisuus oli sellainen, että sinne piti päästä. Ja vaikka edellisestä kerrasta on puolitoista vuotta jollei pidempäänkin. 

Toisinaan tulee sellainen uhma katumuksen tai huonon omantunnon sijaan, että pakkohan sitä on joskus saada elää likipitäen normaalia elämää edes hetken, suoda itselleenkin jotain, pieniä iloja, sen, että ostaa muutakin kuin ruokaa. Kuten vaikka juuri ne matot lemmikille. Tai käy kahvilassa. Tai kirpputorilla. Tai kerran kahdessa vuodessa keikalla.

On tämä tyhmää, mutta tällaista tämä nyt on. Helpotusta ei ole luvassa, päin vastoin.

Joskus ärsyttää, ahdistaa ja masentaa. 

Nyt on sellainen joskus.




***

Ihana asia taasen on, että sain auton varsin pikaisesti huollosta. Taas olin valmis halaamaan korjaajaa, kun hän soitti minulle sunnuntaina, että Pösön voisi noutaa 💗

lauantai 26. marraskuuta 2016

Se tunne

Kun jääkaapissa on olutta ja pitää tekstata esikoiselle, josko voisin juoda saunan päälle yhden.






Entäpä sitten se, kun ensimmäistä kertaa ikinä esikoinen lupautui olemaan minulle ja ystävälle kuskina. Paikallisessa on tapahtuma, johon pitää päästä. Ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen. Niin, ja oli tietysti pitänyt hyvissä ajoin etukäteen varoitella täysi-ikäistä teiniä, että tänä lauantaina siellä ei kannata piipahtaa, jollei halua samaan paikkaan äidin ja entisen opettajan kanssa.