Sivut

tiistai 27. syyskuuta 2016

Postilaatikon kätköistä

löytyi tällainen:



Aika monta kirjoitusvirhettä...


***

Ai niin, jos sinä olet löytänyt postilaatikkosi kätköistä jotain pientä kummaa, se saatoin olla minä !

maanantai 26. syyskuuta 2016

Iloinen päivitys

odottaa tuloaan.

Kertoisin kaikesta kivasta mitä on tehty jos jaksaisin. Ja jos jaksaisin tehdä jotain kivaa. No totuuden nimissä on sentään muutama juttu ollut ohjelmistossa, mutta pääasiassa kotona toipumista ja makoilua. 

Kuopuksella oli kaverisynttärit eilen ja tein virhearvion: kävin syntäreille omankin lapsensa lähettäneen ystäväni kanssa huoltoasemakahveilla ja pläääh. Olo on taas kauhea. Pitäisi vaan olla kotona, näemmä.

Mutta onneksi meillä on kivaa täälläkin. Pojilla on hyvä huumorintaju, lueskelemme, juttelemme, käymme pienesti kaupassa ja vähän jahtaamme Pokemoneja. Saunomme, katsomme yhdessä televisiota, sellaista pientä.


Näimme hienon valoshow'n viikonloppuna.
Pimeydessä on puolensa!


Tämä syksy on ollut superrankka altistusmielessä. Nyt on otettava oikein kunnon vitamiinikuuri - josko se siitä pikku hiljaa helpottaisi? Tai sitten viimeistään kun lumi tulee ja luonnonhomeet väistyvät...

lauantai 24. syyskuuta 2016

Työajatuksia vapaapäivänä

Ei kovin raskaista tosin...

Asumme niin pienessä kylässä, että meillä on vain yksi kirjasto, ei sivukirjastoja lainkaan.



Kuva täältä.                                                                       © Pertti Jarla



Kutsuttakoon meidän toimipistettämme vaikka nimellä pääkirjasto. Siitä saisi oivan stripin myös, mutta sivukirjasto sopii aiheeseen paremmin!




perjantai 23. syyskuuta 2016

Sillä sipuli

Käväisin töiden jälkeen Lidlissä ja ostin kukkasipuleita (euron pussi).







Jaksaiskohan kairata nuo maahan viikonloppuna? Ja vähän muitakin puutarhahommia olis, mutta se vaatisi ulkovaraston uudelleenjärjestelyä (plääh) joten nähtäväksi jää...

Mukavaa viikonvaihdetta joka tapauksessa!

torstai 22. syyskuuta 2016

Varis vai harakka?

Kun ihastut päivään jokaiseen, aurinkoiseen, sateiseen,
löydät valoisan polkusi huomiseen!



Sain ystävältä kortin piristykseksi.



My ass...
löydän!

Siltä tuntuu nyt, mutta kyl tää tästä taas jossain vaiheessa.
Varmaan.


***

Otsikkoon viitaten: 
en koskaan opi muistamaan kumpi on kumpi ilman typerää muistisääntöä.
(HArakka on se joka EI OLE HArmaa)

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Kunnioita lähimmäistäsi

ja banaanikärpäsiä.


Tämä on sytöy jo kauan aikaa sitten,
mutta näytti niin hauskalta, että pääsi kuvituskuvaksi


Olen kurkkuani myöten täynnä rasistisia kirjoituksia ja kauhea suvakki muutenkin, mutta jossain se raja tulee vastaan minullakin. Ennemmin kuin kuopuksella. Sain hepulin banaanikärpäsparven vuoksi ja läiskin niitä kärpäslätkällä liiskaksi. Kuopus torui vieressä: "Äitiiii, ne voi olla viettämässä tavallista mukavaa rauhallista päivää ja sitten sä tuut ja listit ne. Mieti miltä se tuntuis susta. Tai jos joku tulis ja liiskais mut kärpäslätkällä? Sun pitää kunnioittaa niitä."

Melkein lähdin mukaan mutta en ihan. Silti on upeaa kasvattaa empaattista lasta. Tai lapsia. Joista toinen on kyllä jo aika aikuinen. Ja nyt suorittamassa englannin yo-koetta. Tänään oli kirjallinen osuus, kuuntelut tehtiin jo viime viikolla. Jännittäminen ulkoistettiin minulle. Hyvin se menee!

tiistai 20. syyskuuta 2016

Teetä ja sympatiaa

Sitä sympatiaa tuli terveysasemalla ensin puhelimitse ja sitten paikan päällä niin että vedet tirsuivat kahteen otteeseen silmistä. Minä olen sillä lailla oudosti rakentunut, että jaksan jaksan ja sinnittelen päälle päin vahvana ja vahvanoloisena, mutta sitten kun joku herkeää empaattiseksi, itkuksihan se menee. Joskus ihan pikkasen noloa. No nyt sain muutaman päivän sairaslomaa, koska tämä tauti ei vieläkään ole ihan kokonaan ohi ja pelkään, ettei menekään, jos sinnittelen työmaalla. 

Sairaanhoitaja jäi puistelemaan päätään ja miettimään altistus- ja terveystilannettani. Tämä on siitä hassu tilanne, että kyseessä on ystävän mies, joka tietää kyllä muutoinkin altistukseni, mutta töissä sitten ihan oikeasti aina oivaltaa miten kokonaisvaltaisesti se minuun ja perheeseeni vaikuttaa. Altistus kun on sellainen juttu, että kun sitä ei näe ulospäin, enkä sitä todellakaan joka tilanteessa korosta, niin se tuppaa ihmisiltä unohtumaan. Tälläkin kertaa lamppu syttyi päähän ja näin, kuinka tyyppi jäi järkyttyneenä ajattelemaan, että "On tuo Marjaanan tilanne Ihan Oikeasti aivan kamala!" - ja sanoikin sen toki.



Kotiin päästyäni tein ensi töikseni salaatin,
Sitä teetä sitten illalla.
Tai lämmintä mehua...


Kun lähdin sairaslomalappu kainalossa ja nenäliinaan tyrskien pois terveyskeskuksesta käveli ohitsesi yksi ihana mies, joka on ihan aikuinen, mutta lapsen tasolla ja -mielinen. Hän huikkasi minulle, että "Onko flunssa iskenyt?" Koitin lennossa vastata jotain myöntävää ja piilotella samalla punaisia silmiäni, jolloin hän vielä perääni: "Sun pitää juoda lämmintä mehua!" Ai että, siitäkös ne padot sitten oikein kunnolla aukesivat.

Onneksi ihmiset ovat ihania, vaikkei olo olekaan!